Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Ikimuistoiset pikkujoulut työ- ja kaveriporukalla tai yhteistä aikaa vaikkapa suvun kesken - tervetuloa kaamosaikaan Leville!

Lumen tulo ja valkean joulun odotus kuuluvat keskeisesti suomalaisten talveen. Yhä kasvava joukko Lapin ystäviä suuntaa kuitenkin Leville jo ennen varsinaista joululomakautta - kaamoksen kauneus koukuttaa!

Kaamos on kauneimmillaan Joulukuussa 

Kaamos eli polaariyö on ajanjakso, jolloin aurinko ei nouse näkyviin pohjoisen napapiirin yläpuolella. Tunturi-Lapissa täydellinen kaamos ajoittuu pääosin joulukuulle. Ilmiöstä pääsee nauttimaan kuitenkin myös marras- ja tammikuussa, kun aurinko on vain lyhyen aikaa vuorokaudesta horisontin yläpuolella.

Ensi kertaa napapiirin pohjoispuolelle kaamosaikaan suuntaava matkaaja yllättyy usein positiivisesti tästä maagisesta ajanjaksosta. Kaamosaikaan Levillä nimittäin nautitaan lumoavasta värikylläisyydestä - valkoisena hohtavat hanget, sinisenä, vaaleanpunaisena ja violettina hehkuva taivas sekä vihreän eri sävyissä loimuavat revontulet luovat omaa ainutlaatuista taikaa. 

Runsas lumi houkuttaa hiihtämään ja laskemaan ensiluokkaisilla valaistuilla laduilla ja rinteillä. Kaamoksen hämärä on erinomaista aikaa myös muunlaiselle ulkoilulle ja luontoretkeilylle - esimerkiksi ikimuistoisesti husky- tai koiravaljakoilla. Kuvaukselliset taivaan sävyt ja talvimaisemat ikuistuvat lumoaviksi otoksiksi kameran ja katsojan muistiin. Lyhyet päivät soveltuvat hyvin myös revontulien ihailuun ja niiden taltioimiseen.

Piristystä kaamosaikaan pikkujouluilla

Levin monipuoliset aktiviteetit ja helposti saavutettavat palvelut tarjoavat erimomaiset puitteet ikimuistoisille kaamosajan pikkujoulujuhlille! 

Ohjattujen ja omatoimisten aktiviteettien lisäksi rentoutumista ja hyvää tuovat esimerkiksi Levin monipuoliset kuntosalit, kylpylä- ja hyvinvointipalvelut. Keilaus, jooga, elokuvat ja muut sisäaktiviteetit luovat vaihtelua raikkaaseen ulkoiluun. Pikkujoulupöytä on katettu perinteisillä paikalllisilla herkuilla useissa alueen ravintoloissa. 

Valikoituja Poimintoja

LEVI MAJOITUS - kaamosajan PARHAAT POIMINNAT

Energisoidu perheen kesken ja kavereiden kanssa tai vietä ikimuistoiset pikkujoulut Levillä. Katso esimerkkejä monipuolisesta majoitustarjonnasta ja poimi heti omasi! Tervetuloa nauttimaan kaamoksen kauneudesta Leville!

KAAMOSAIKA 2017

Alkutalven pitkä viikonloppu Levillä, torstai-sunnuntai majoitus ajalla 16.11.-17.12.2017

  • Pariskunta / 2 aikuista - alkaen 36 € / hlö / vrk
  • Perhe / 2 aikuista ja 2 lasta - alkaen 20 € / hlö / vrk
  • Kaveriporukka / 6 aikuista - alkaen 15 € / hlö / vrk

> VARAA MAJOITUKSESI HETI - LISÄÄ VAIHTOEHTOJA TÄÄLTÄ!

Edellä mainitut esimerkit ovat alkaen hintoja, ei sisällä lähtösiivousta eikä liinavaatteita. Huoneistoja rajoitettu määrä.

Hae majoitusta

Hae