Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Levin omat pojat Ylläs-Levi Visma Ski Classics –kisassa palkintopallille

16.04.18

Keijo Alila ja Juuso Laitinen asettivat kovat tavoitteet 14.4. hiihdetylle Ylläs-Levi Visma Ski Classics 55km matkalle.

Juuso Laitinen yllätti jopa itsensäkin kivuten pronssille ja Keijo Alila nappasi hienosti neljännen sijan.

Ski Team Slipery Leviä edustavat Keijo ”Kepu” Alila ja Juuso Laitinen lähtivät kisaan kovin aikatavoittein ja vaikka aikatavoitteet eivät täyttyneet, sijoitukset olivat paremmat mitä Levin omat miehet osasivat odottaa.

Kolmanneksi hiihtäneen Juuso Laitisen aika oli 03:18:02 jääden voittajasta, Venäjän Andrey Krasnovista hieman yli kolme minuuttia. Laitisen ja Alilan alkuperäinen aikatavoite oli alle kolme tuntia.

- Keli oli todella vetinen. Piti pukata tasuria niissä paikoissa joissa ajattelin, että saisi lasketella. Olen todella yllättynyt tuloksesta. 10 joukkoon ajattelin ehkä ehtiväni siinä alun ekojen kilometrien jälkeen. 20km loppukiri kannatti! Perinteinen ei ole meikäläisen vahvempi alue. Kolmen minuutin päähän jäi voitto, mutta kaikki annettiin ladulle, hymyili Juuso Laitinen maalissa.

Keijo ”Kepu” Alila ylitti maaliviivan neljäntenä ajalla 03:21:14.

- Kiva reitti ja mukava tapahtuma, oli tosi kivaa. Juuso karkas liian aikaisin, ei uskaltanut jättää kiriä loppuun. Yllättävän pitkään roikuin kuitenkin Juuson mukana. Keli oli haastava. Mukava, että aurinko paistoi ja oli lämmintä, mutta sukselle haastava, sanoi Kepu Alila maalissa.

Juuso Laitisella on vielä edessään tämän vuoden kovin kisa, kun mies osallistuu 19.8. Iron Man –kisaan Tanskassa.

- Kööpenhaminassa on tavoitteena päästä alle kymmenen tunnin eli parantaa aikaisempaa omaa ennätystä, Laitinen kertoo.

Keijo ”Kepu” Alila taas valmistautuu Lahdessa 30.6. kisattavaan Iran Man 70.3 –kisaan.

> Kisan tulokset

Kuva: Levin Matkailu Oy / Aleksi Kylmälahti