Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Pihlajan tavoitteena snowcrossin maailmanmestaruus

03.05.18

Levi isännöi snowcrossin MM- ja EM-kilpailuja tulevana viikonloppuna.

Suurimpana ennakkosuosikkina kilpailuun starttaa Aki Pihlaja, jonka tavoitteena on kirkastaa kotiyleisön edessä viime vuoden MM-hopea kullaksi.

Tänä vuonna Yhdysvaltojen ISOC-snowcross-sarjasta Pro Lites -luokan pronssia saavuttanut Aki Pihlaja on valmistautunut viime viikot kauden kohokohtaan kotimaassa.

– Ylläksellä käytiin testaamassa taas uusia säätöjä ja hyvältä ne tuntuivat. Siitä asti, kun Suomeen on tultu, on värkätty oman kelkan parissa ja toivottavasti se näkyy myös Levillä. Tykkään itse rinnekisoista, joten toivottavasti Levilläkin saadaan kunnon rata rinteeseen, Pihlaja pohdiskelee.

– Kunto on hyvä ja valmistautuminen on sujunut oikein hyvin. Kisat ovat nyt sen verran myöhään, että on kerennyt paremmin totutella Lynxiin, joka on kuitenkin hieman erilainen laite ajaa kuin Ski-Doo, jolla kisasin Yhdysvalloissa.

Pihlajalla on vyöllään MM-hopeat vuosilta 2017 ja 2016. Lisäksi hän saavutti viime vuonna Yhdysvaltojen ISOC-sarjan Pro Lites -luokan mestaruuden. Tänä vuonna hän kuittasi sarjasta pronssia. Tavoitteena onkin nyt saavuttaa se korkein titteli, snowcrossin maailmanmestaruus.

– Lähellähän tuo kulta on ollut aiemminkin, että kyllä se ihan realistinen pitäisi olla. Kunhan saadaan ehjä ajo, niin varmasti ollaan korkealla.

Pihlaja saa vastaansa muun muassa hallitsevan maailmanmestarin, Ruotsin Adam Renheimin, mutta Rovaniemen kasvatilla on puolellaan kotiyleisön kannustus.

– Kotikisaan lähdetään tietysti hyvillä fiiliksillä. Kyllähän se mukava on, kun on kotiyleisö ja paljon tuttuja katsomassa ja kannustamassa. Toki aiemmissakin kisoissa on ollut paljon kannustajia, mutta eiköhän sinne nyt saada entistä enemmän porukkaa, kun on niin lähellä kotikaupunkiakin ja puitteet pitäisi olla kohdallaan, Pihlaja ennakoi.

Perjantaina Levin Eturinteillä ajetaan kaikkien luokkien vapaat harjoitukset sekä aika-ajot. Snowcrossin Maailman ja Euroopan mestarit kruunataan lauantaina. Kilpailuihin ottaa osaa lajin kärki Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä.

Miesten MM-luokkaan on ilmoittautunut yhteensä 25 kilpailijaa, joista 11 on suomalaisia. Naisten luokassa osallistujia on 11, joiden joukossa on neljä suomalaista. EM-pisteistä mittelee yhteensä 31 kilpailijaa, joista 11 kilpailee kotiyleisön edessä.

Tapahtuman lisätiedot ja aikataulut

Lähde: Moottoriurheilu.tv