Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Visma Ski Classics –kiertueen finaalitapahtuma huhtikuussa Levillä

16.02.17

Pitkien hiihtomatkojen Visma Ski Classics –kiertue huipentuu 8.4.2017 hiihdettävään Ylläs-Levi –hiihtoon.

Maratonhiihtojen epävirallinen maailmancupkiertue Visma Ski Classics saapuu Suomeen huhtikuussa. Yhteensä kolmestatoista osakilpailusta koostuvan kiertueen finaali hiihdetään perinteisellä tyylillä Ylläkseltä Leville. Nyt ensimmäistä kertaa hiihdettävä Ylläs-Levi –osakilpailu saa jatkumoa ainakin vuoteen 2019 saakka.

Tavoitteena onnistunut ja aurinkoinen hiihtokauden päätöstapahtuma

– Parhaiden keväthankien aikaan ajoittuva Ylläs-Levi –hiihto on uskomattoman hieno päätös koko Visma Ski Classics –kiertueelle. Alueen mahtavat maastot ja erinomaiset puitteet takaavat ikimuistoisen tapahtuman ja siten loistavan avauksen maailman suurimman ja suosituimman pitkien hiihtojen kiertueen Suomeen tulolle. Ja mikä parasta, tapahtuma kokoaa samalle viivalla niin maailman parhaat hiihtäjät kuin tavalliset hiihdon harrastajat, sekä miehet että naiset, kertoo Ylläs-Levi –hiihdon kilpailunjohtaja Teemu Virtanen.

Visma Ski Classicsin osakilpailut ovat todella suosittuja massahiihtotapahtumia. Ylläs-Levin kauniin luonnon, runsaan lumen ja maailman parhaimpiin kuuluvien latujen odotetaan tuovan paikalle runsaasti osallistujia niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

– Toivotamme kaikki maamme hiihtoseurat ja aktiivihiihtäjät tervetulleeksi mukaan nauttimaan hiihtokauden aurinkoisesta päätöstapahtumasta. Samalla on mahdollisuus kokea legendaaristen massahiihtojen tunnelma ja henki itse paikan päällä Suomen Lapin todella ainutlaatuisissa puitteissa. Ylläs-Levi –hiihtoon osallistuu myös Suomen tunnetuimpiin hiihtäjiin kuuluva Juha Mieto, vinkkaa Virtanen.

Tapahtumasta hyötyä koko alueen matkailulle

Visma Ski Classicsin odotetaan hyödyttävän koko Länsi-Lapin matkailua. Kolmevuotisen sopimuksen aikana on tarkoitus vakiinnuttaa Ylläs-Levi –hiihdon paikka pysyvämmin osana Visma Ski Classicss –kiertuetta.

– On todella hienoa, että olemme saaneet tänne tällaisen ison kansainvälisen massahiihtotapahtuman. Alueen runsaslumisuuden vuoksi saamme jatkettua talvikautta nyt upealla hiihtotapahtumalla, joka sopii niin amatööreille kuin ammattilaisillekin. Tämän myötä Suomen Lappi nousee hiihtokohteena todella raskaaseen sarjaan ja legendaaristen tapahtumien, kuten Vasaloppetin, Marcialongan ja Birkebeiner-hiihdon rinnalle. Odotamme jatkossa tästä alueella yhtä isoa tapahtumaa kuin mitä alppihiihdon maailmancup Levillä nyt on, kertoo Levin Matkailun toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovi.

Huhtikuussa Levillä on tiedossa myös paljon muuta laajasti matkailijoita kiinnostavaa ohjelmaa.

– Aurinkoiset keväthanget Lapissa on takuulla ainutlaatuinen kokemus ja kiinnostaa laajasti sekä ulkomaisia että kotimaisia hiihdon ystäviä. Nyt Ylläs-Levi –hiihdon kanssa samaan aikaan meillä Levillä järjestetään myös lumilautailun SM-kisat sekä Levi SnowX –moottorikelkkatapahtuma, joten tiedossa on matkailun näkökulmasta todellinen tapahtumien superviikonloppu. Lisäksi pääsiäisen ajoittuminen huhtikuun puoliväliin houkuttaa alueelle tänä vuonna paljon myös muuten vieraita, jatkaa Kukkohovi.

Ilmoittaudu mukaan

Visma Ski Classics Ylläs-Levi hiihdetään lauantaina 8.4.2017 klo 7.45 alkaen. YLE televisioi tapahtuman.

Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: www.yllaslevi.com

Katso Juha Miedon ennakkotunnelmat tulevasta hiihdosta:

Visma Ski Classics Ylläs-Levi –kilpailun ratamestarina toimii Mikko Koutaniemi. Perinteisellä tyylillä hiihdettävän kisan pituus on reilut 60 kilometriä. Tarkka kisareitti ja latuprofiili varmistuvat helmikuussa.

Kuva: Visma Ski Classics / Magnus Östh