Etusivu»Rinteet ja ladut»Oy Levi Ski Resort Ltd»Historiikki

Levi Ski Resort

Kapulahissistä gondoliin – yhtiön kasvu kansainvälisiin mittoihin

Sirkan kylässä talvimatkailua on harrastettu jo 1930-luvulla. Ensimmäiset matkailijat saapuivat tavallisesti postiautolla Kittilään, mistä vieraat kuljetettiin hevoskyydillä Sirkan kylään. Vieraat majoitettiin täysihoitoon kylässä sijaitseviin kotimajoituksiin. Tuohon aikaan hiihtohissiä ei vielä Sirkan kylässä tunnettu, joten matkailijoiden ainoa keino päästä tunturiin oli hiihtää sinne omin avuin!Vanhaan-aikaa-levilla

Matkailijoiden kiinnostus Leviä kohtaan kasvoi ja toden teolla laskettelutoiminta Levillä alkoi vuonna 1964, jolloin Kittilän kunta hankki maata Levitunturilta ja rakensi pohjoisrinteeseen (nykyiset Eturinteet) ns. kapulahissin. Se osoittautui pian liian pieneksi ja heikkotehoiseksi, etenkin pääsiäisenä.

Levin Hissit Oy perustettiin vuonna 1976. Yhtiön alkuaikoina laskettelukausi kesti tavallisesti helmikuusta vappuun. Lasketteluinnostuksen kasvaessa yhtiön toimintakin kehittyi erittäin myönteisesti. Keväällä 1980 yritys työllisti jo kuusi henkilöä. Vuonna 1983 avattiin 800 metrin pituinen kesäkelkkarata ja keskusta pidettiin auki myös kesäisin.

1990-luvun alussa yhtiö työllisti jo keskimäärin 20 henkilöä. Rinteiden kunnostus ja hissien rakentamisvauhti jatkui entisellään, vuokraamohallia laajennettiin jo toistamiseen ja hisseille hankittiin mm. videovalvonta.

Kaudella 92/93 otettiin käyttöön Etelä- ja Huippuhissit sekä hankittiin ensimmäinen linja-auto Levin paikallisliikenteen hoitamiseen talvisin. Tämä palvelu (Ski bussi) jatkuu edelleen – tosin paikallisliikennettä hoidetaan nykyisin kahdella 110-paikkaisella linja-autolla. Yhtiö vastaa myös Levin alueen latu- ja kelkkareittiverkoston hoidosta, joiden yhteispituus on noin 1.000 kilometriä. Vuoden Hiihtokeskukseksi Levi valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1993. Sama on toistunut kolmesti uudelleen. 

Kohti uusia haasteita

Uudelle vuosituhannelle lähdettiin juhlimalla Suomen ensimmäisen gondolihissin avajaisia. Työministeriö puolestaan palkitsi Levin Hissit Oy:n keväällä 2000 Hyvän Työnantajan palkinnolla. Marras-joulukuun vaihteessa vuonna 2000 Levillä käytiin miesten Eurooppa-cupin pujottelu- ja suurpujottelukisat. Onnistuneiden järjestelyjen seurauksena Levi sai pysyvän paikan FIS:n (Kansainvälinen Hiihtoliitto) kisakalenterissa.

2000-luvun alku on ollut yhtiössä voimakasta kehityksen aikaa, jolla on tähdätty Levin viemiseen toden teolla maailmankartalle. Tähän tavoitteeseen päästäkseen yhtiö on investoinut gondolialueelle lähes 8,5 miljoonaa euroa. Siihen sisältyvät gondolihissin ja maailmancup-rinteen rakentaminen kaikkine oheispalveluineen, televisioinnin mahdollistava kisavalaistus, lumetus sekä kansainväliset mitat täyttävän kisakeskuksen rakentaminen.

Kehityksen tuloksena Levi nousi kaudella 2000-2001 Suomen suurimmaksi hiihtokeskukseksi. Siitä lähtien johtoasema on pidetty kahta kautta lukuun ottamatta.

Levin kansainväliset kisajärjestelyt alkoivat vuonna 2001 kun Levi sai järjestettäväkseen naisten Eurooppa-cupin avauskisat. Syksyllä 2002 pidettiin miesten Eurooppa-cupin avauskisat. Yksi kirkkaimmista tavoitteista saavutettiin kun Leville myönnettiin naisten maailmancup-osakilpailu helmikuussa 2004.

Kansainvälistymisen myötä yhtiön toiminimi päätettiin muuttaa ”hissiyhtiöstä” Oy Levi Ski Resort Ltd:ksi vuonna 2003.

Täyttä vauhtia ympäri vuoden

Maaliskuussa 2006 käytiin Levillä jälleen naisten maailmancup –osakilpailu. Marraskuussa 2006 Levi sai kunnian aloittaa sekä naisten että miesten pujottelukauden – ja maailmancupin molemmat avauskilpailut on nyt kiinnitetty kalenteriin vuoteen 2013 asti Levin nimiin.

Kauteen 2007/ 2008 lähdettiin rinneyhtiön historian suurimmilla investoinneilla. 12,5 miljoonan euron investoinneilla valmistui Eturinteille uusi palvelurakennus Zero Point sekä Express-gondolihissi ja North-tuolihissi.

Tunturi elää aktiivisesti ympäri vuoden. Yhtiö osallistuu voimakkaasti Levin kesätoimintojen kehittämiseen rakentamalla erilaisia aktiviteettipuistoja.  Yhtiö on ollut myös alusta lähtien mukana rakentamassa golfkenttää.

Oy Levi Ski Resort Ltd:n konsernin kauden 2011/2012 liikevaihto oli reilut 15 miljoonaa euroa josta emoyhtiön osuus oli hieman yli 12 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on talvella reilut 200 henkilöä, ympärivuotisia heistä on 63.

Lisätietoja

Oy Levi Ski Resort Ltd
Puh. 020 7960 200
(puhelun hinta kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min)
leviskiresort @ levi.fi
Hissitie 8
99130 Levi