Ympäristötekoja Oy Levi Ski Resort Ltd:ssä
Olemme sitoutuneet ympäristötietoisuuteen esimerkiksi näillä toimilla:
Ympäristökatselmus
- Levin Laatutiimi-yrityksissä vuoden 2009 aikana tehtyjen ympäristökatselmusten perusteella matkailualueen merkittävimmät ympäristövaikutukset koostuvat energiankulutuksen ja –tuotannon aiheuttamista ilmastonmuutosvaikutuksista eli hiilidioksidipäästöistä ja sekajätteen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä kaatopaikoilla.
- huhtikuussa 2009 yrityksessämme tehdyn katselmuksen mukaisesti tärkeimpiä toiminnan osa-alueita, joissa voimme vaikuttaa Levin ympäristökuormitukseen, ovat energiankulutus, valaistus, vedenkulutus, Ski bussit ja moottoriajoneuvot, kodat ja avotulipaikat, tapahtumat, toimisto ja hankinnat, jätteet ja jätevesi, vaikutus ympäristön kulumiseen ja ympäristöviestintä.
- osa-alueiden kehitystyö käynnistettiin kaudella 2009-2010, ohessa esimerkkinä energiankäyttö
- energiakatselmustoiminta on aloitettu kulutuksen ja sähkön tuotantotapa- sekä tarvearviointien kautta. Selvitystyön pohjalta teemme pitkän tähtäimen suunnittelua, seurantaa ja asetamme konkreettisia tavoitteita joilla saavutamme taloudellisia ja ekologisia hyötyjä mm. lumetuksessa, kunnossapidossa, hissitoiminnoissa sekä valaistuksessa.
Energiankulutuksemme on tällä hetkellä vajaat 7 % liikevaihdosta.
- eräs pitkän tähtäimen tavoite on yhtiön elokuussa 2009 tekemä vapaaehtoinen energiatehokkuussopimus jonka mukaisesti pienennämme käytetyn energian määrä 9 % vuoteen 2016 mennessä. Tavoiteasetannan pohjana olemme käyttäneet vuoden 2007 tasoa, jolloin viimeiset suuret investoinnin valmistuivat. 11.124 megawattitunnista on tavoitteena säästää 1.000 megawattituntia joka on rahassa noin 100.000 euroa.
- energiakäytön tehostamista tehdään mm.
- muuttamalla rinteiden aukioloaika klo 9.30-19 joka antaa aamusta käyttöön puoli tuntia valoisaa lisäaikaa ja vähentää valaistustarvetta illasta tunnin verran aikana jolloin ei asiakkaita juurikaan rinteissä ole
- etsimällä parempia valonlähteitä
- kehittämällä seurantajärjestelmiä ja automatiikkaa
- käyttämällä nelitahti-moottorikelkkoja ja lisäaineita jotka minimoivat polttoaineen kulutuksen
- konekohtaisella seurannalla tarkastellaan miten paljon polttoainetta kuluu ja miten ajetaan jolloin voidaan karsia turhaa kulutusta pois
Arvojen päivitys
Yrityksen arvot päivitettiin henkilökunnan kanssa kaudella 2009-2010 jolloin ympäristöasioiden huomioiminen kaikessa toiminnassa lisättiin osaksi yrityksen perusarvoja.
Ympäristövastaava
Rinnepäällikkö Hannu Mäkitalo on nimetty yrityksen Ympäristövastaavaksi ja hän toimii myös Levin Ympäristötiimin jäsenenä
Asennemuutostyö
Ympäristömyönteisyyttä kasvatetaan yrityksessä mm. henkilöstökoulutuksien kautta
- "Ympäristöasioiden paremmassa huomioimisessa tarvitaan meidän jokaisen panosta." Uusien työntekijöiden Levi.Ways-perehdytysoppaaseen on lisätty ympäristöosio joka käydään yhdessä läpi perehdytystilaisuuksissa.
- henkilöstön ensimmäinen ympäristökoulutus pidettiin syksyllä 2009. Tammikuussa 2010 jatkettiin Green Workshopilla ja esimiesten ympäristökoulutuksella joka on edelleen käynnissä. Vihreä "välitilinpäätös" pidettiin henkilökunnalle kesäkuussa 2010.
- ympäristömentorinamme toimii Erja Mähönen Miljöönääri Oy:sta
Jätehuollon uudelleenorganisointi
Yrityksen jätehuolto organisoitiin uudelleen keväällä 2010 painopistealueena tehokkaampi lajittelu. Käytössämme on osastokohtainen lajitteluohjeistus sekä laajamittainen lajitteluasema Eturinteiden toimipisteiden yhteydessä. Henkilökuntaa kannustetaan ja koulutetaan tekemään ympäristöystävällisiä valintoja arkipäivän toiminnassa.
Lisätietoja
Oy Levi Ski Resort Ltd
Ympäristövastaava Hannu Mäkitalo
Puh. 020 7960 200
(puhelun hinta kiinteästä verkosta 0,0828 €/puhelu + 0,07 €/min ja matkapuhelimesta 0,0828 €/puhelu + 0,17 €/min)
hannu.makitalo @ levi.fi
Hissitie 8
99130 Levi