Etusivu»Uutiset»Kittilän hevoset kovassa iskussa Levin Arctic Horse Raceen
Kittilän hevoset kovassa iskussa Levin Arctic Horse Raceen

Kittilän hevoset kovassa iskussa Levin Arctic Horse Raceen

07.03.2012

Viime vuoden Jääkuningas Jouko Tarvainen Saarijärveltä on tulossa taas puhurin lailla Leville, mutta Kittilässä ei jäädytä.

18.3. ravattavan Arctic Horse Racen puuhamiehiin kuuluva ravivalmentaja Jouko Kangas Kittilän Hevosjalostusyhdistyksestä kertoo, että hänen tallinsa hevosilla on tähdätty jo hyvän aikaa juuri Levijärven jäällä ajettaviin raveihin.

"Suomenhevosten päälähtöön tulee Turon Pilkku, joka palaa valmennustauolta kilparadoille tulevana sunnuntaina Rovaniemellä. Lämminveristen päälähtöön on tarjolla Flying Check. Muihin lähtöihin ilmoitetaan kaikki, mitä vähänkin tallista mukaan saadaan. Ja kyllä täälläpäin on kova into päällä kaikilla hevosmiehillä", Kangas kertoo.

Tulijoita riittää kauempaakin, sillä Kankaalta on jo varailtu tallipaikka yli kymmenelle hevoselle ravien ajaksi.

"Kyllä varmasti hevosia ilmoitetaan pitkin Lappia, ja Ouluakin myöten, kun palkinnot ovat noin hyvät. Ja etelän miehistä Teemu Okkolin aikoo tavotella Jääkuninkuutta Hoviaholla."

Kangas kertoo, että itse kilparadasta tulee jopa parempi kuin viime vuonna.

"Pikkuisen pyöreämpi siitä vielä saadaan. Kaarteet ovat loivemmat, eli lujempaa voidaan ajaa kuin viime vuonna. Myös varikkoalue ja parkkipaikat ovat hyvällä mallilla."

Toto-pelin Levin mestaruus

Levillä järjestetään lauantaina 17.3. Toto-pelin Levin mestaruus. Pelaajien pitää olla 18 vuotta täyttäneitä. Pelikohteena ovat Joensuun Toto75-ravit.

Lisätietoja Arctic Horse Racen internetsivuilta.

Raviseminaari

17.3. Levillä järjestetään raviseminaari. Keskustelua ovat virittelemässä Suomen kärkivalmentajiin lukeutuva Teemu Okkolin, montén eli raviratsastuksen taitaja Nelly-Janiika Korpikoski ja poniohjastajasta menestyksellä hevosiin siirtynyt Henna Halme. Lisätietoja Arctic Horse Racen internetsivuilla.

« Takaisin edelliselle sivulle

Levillä tapahtuu

« Tapahtumat kesäkuu 2013 »
matiketopelasu
272829303112
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
1234567