Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Mitä tapahtuu, kun löytää oman paikkansa maailmassa? Kolme kaukaa saapunutta ja tunturiin jäänyttä leviläistä kertoo.

- YLIOPISTOSSANI Englannissa kävi haastattelijoita, jotka etsivät opiskelijoita työharjoitteluun Leville. He kertoivat kaksi asiaa: Lapissa on pimeää ja poroja on enemmän kuin ihmisiä. Kun matkustin kesällä 1995 Suomen läpi Leville, olin sokissa. Pidin aurinkolasit päässä yöllä, että sain nukuttua.

En ollut koskaan nähnyt niin paljon puita ja tyhjää tilaa. Englannissa en ollut osannut edes kuvitella, että tällainen paikka voi olla olemassa.

Jokainen kuukausi siitä eteenpäin oli vielä edellistäkin parempi. Rakastuin ruskaan, lumikinoksiin, paikallisiin ihmisiin ja yhteisöön. Ensin rakastuin Leviin, sitten nykyiseen aviomieheeni Timoon.

Yhä edelleen, kun näen tykkylumen peittämiä puita, kaivan kännykkäkameran esiin ja otan kuvia. En kyllästy niihin koskaan.”

Natalie Heppell-Nieminen, myyntipäällikkö, Lapland Safaris

- AJOIN KYMMENEN vuotta sitten 3600 kilometriä Ita liasta Leville. Kun saavuin lokakuiseen Helsinkiin, olin pettynyt: satoi, oli pimeää ja märkää. Sitten Levillä olikin täysi talvi.

Olin asunut kahdeksan vuotta Itävallan Alpeilla, mutta vasta täällä rakastuin hiihtoon. Paikalliset eivät edes ymmärrä, miten erikoista on, että voi hiihtää tuntikausia niin, ettei tapaa yhtään ihmistä, pelkkiä eläimiä. Kerran lähdin hiihtämään ja ihmettelin, miksi ripseni jäätyivät toisiinsa kiinni. Suomalaiset sanoivat, että me emme yleensä hiihdä 25 asteen pakkasessa.

Rakastan erityisesti kevättä. Tammikuussa, kun aurinko taas paistaa, se värjää taivaan pastelliseksi. Alpeilla vuoret ovat aina edessä, aurinkoa ei näe samalla tavalla. Täällä ihminen on kuin kukkulan kuningas, kaikki on edessä. Sitä tunnelmaa ei voi kuvitella, se pitää elää.

Stefania Dassie, Levin Matkailuneuvonnan tiiminvetäjä

OLIN TÖISSÄ Lontoossa, kun tapasin suomalaisen vaimoni. Menin ravintolaan aamuseitsemältä ja olin töissä iltaan asti kuutena päivänä viikossa. Paikasta toiseen piti matkustaa usealla bussilla eikä yöllä voinut kävellä yksin ulkona. Päätös muuttaa Suomeen 16 vuotta sitten oli helppo.

Muistan kun ajoimme Rovaniemen lentokentältä kohti pohjoista ja katsoin auton ikkunoista ohi vilahtavia lumikinoksia. Ajattelin, että täällä on fantastista.

Olemme asuneet Levillä vuodesta 2002, ja olen edelleen sitä mieltä, että melkein kaikki täällä on fantastista. Minä ja lapseni voimme kävellä joka paikkaan ja kaikki tuntevat toisensa. Lapseni ovat täällä turvassa, se on minulle tärkeintä. Käymme paljon retkillä metsässä. Saan rauhasta ja luonnosta valtavasti energiaa. Rakastan kuunnella, miten vaikka vesi solisee purossa.

Manu Fofannah, kokki, Lapland Hotel Sirkantähti

arkisto

Levin vuosi

03.10.2019 Tutustu Levin tapahtumiin.

5 x tekemistä lomalle

02.10.2019 Jotkin kohteet on vain pakko koea. Listasimme viisi ehdotonta kohdetta aloittelevalle retkeilijälle. Viihtyvät näissä kokeneetkin seikkailijat.

Melo mielenmaisemaan

02.10.2019 Tekeekö mielesi vesille? Esittelemme kolme Levin parasta melontakohdetta!

5 x hyvää yötä

02.10.2019 Näissä Levin majoituspaikoissa vietät takuulla ikimuistoisen yön.

Laskijan paratiisi

02.10.2019 Kokeneiden laskijoiden suosimat länsirinteet avautuvat pian uudessa asussa.

Oikealla raiteella

02.10.2019 Leville pääset helposti ja mukavasti myös raiteita pitkin. Tässä kuusi syytä hypätä junaan.

3 x Levin värit

01.10.2019 Tiedä, tunne, toimi!

Kuin elokuvissa

01.10.2019 Levin lähellä on kuvattu useita menestyselokuvia. Pyysimme kolmen leffan kuvauksiin osallistunutta Jari ”Kide” Kiiskistä vinkkaamaan kuvauspaikat, joissa voi uppoutua elokuvien tunnelmaan.

3 syytä rakastaa Leviä

01.10.2019 Mikä Levissä sykähdyttää? Kysyimme kolmelta matkailijalta kylän raitilla.

Lempeissä löylyissä

13.09.2019 Levillä on mökkisaunat mukaan laskettuna yli 2000 saunaa. Kenen tahansa varattavissa olevia tilaus­saunojakin kymmenkunta. Löylyä voi heittää niin vanhassa tukkikämpässä, tunturin näköalapaikalla kuin järvenselällä seilaavalla saunalautalla.

Revontulten metsästäjät

12.09.2019 Englantilainen Paul Swallow ja puolalainen Agnieszka Olek jättivät vanhan elämänsä Lontoossa ja muuttivat Leville revontuliyrittäjiksi. Tällainen on heidän täydellinen päivänsä Levillä.

Juokse porosein

12.09.2019 Riikka Kenttälä tietää millaista on elää sopusoinnussaLapin luonnon – ja porojen kanssa. Nuori yrittäjä on 13-vuotiaasta näyttänyt myös vieraille, miltä tuntuu istua poron kyydissä ja nähdä Levin maisemien vaihtuvan.

Ryhmä hau

11.09.2019 Levillä on 500 huskya ja muuta vetokoiraa. Hyppää niiden kyytiin!

Näin pukeudut pakkasella

11.09.2019 20 vuotta hiihdonopettajana työskennellyt Miia Ritola neuvoo, miten Levillä kannattaa pukeutua, kun maassa on lunta ja mittari näyttää miinusta.

Miten elämys syntyy?

11.09.2019 Mettänväen Jukka Laapotti on tottunut palvelemaan ihmisiä, joilla on varaa valita vain parasta. Ikimuistoisimmat elämykset syntyvät kuitenkin asioista, joille ei voi laittaa hintalappua.