Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Kun seuraat kulkusten kilinää, voit päästä kurkistamaan tonttujen salaiseen piilopaikkaan.

Keltainen tonttulakki hyppii yrttitarhan keskellä. Se sujahtaa piiloon ruusujuuren taa, tulee esiin kehäkukkien vierestä ja katoaa jonnekin väinönputken taakse.

Hapron kohdalla lakki pysähtyy, nousee yrttien yläpuolelle ja paljastaa lakin alla hymyilevät tontunkasvot.

“Tämä maistuu mansikalle”, Keltanuttuinen tonttu sanoo, mutustelee hapron lehtiä ja vetää huovutetun lakin syvemmälle päähänsä.

Ollaan Tonttulassa, Levin lähistöllä, Keltanuttuisen tontun ja lukuisten muiden tonttujen kotona. Täällä tontut viljelevät yrttejä, hoitavat Joulupukin kirjeenvaihtoa ja käyvät koulua (opintoihin kuuluu laulua, leikkiä ja lelujen tekemistä, ei ollenkaan matematiikkaa).

Kun on oikein kiltisti, saattaa päästä kurkistamaan tonttujen salaiseen piilopaikkaan. Pitää vain seurata Keltanuttuisen tontun tonttulakin kilinää.

”Kaikkien ihmisten sisällä asuu pieni tonttu, kun uskaltaa kuunnella.”

KULKUSET KILISEVÄT metsäpolulla, jonka reunoilla kasvaa jättitatteja ja luppoa eli naavaa pursuavia mäntyjä. Tonttujen lampaat, Piki ja Päkä, juoksevat nuuhkimaan kulkijoita.

“Tuo Piki se on hassu lammas. Kerran se hyppi neljällä jalalla ympäri peltoa”, Keltanuttuinen tonttu kertoo ja nauraa.

Polku mutkittelee syvemmälle metsään, taakse jää tonttujen risumaja, otsonkarkkeja notkuvat mättäät, suklaapuskat ja taikaperunanvarret.

Kulkuset pysähtyvät puisen portin eteen. Sen takana on Tonttulan sydän: tietäjäntalo, koulu ja piparkakkutalo.

Keltanuttuinen tonttu avaa narisevan portin, viittoo mukaansa ja kävelee suoraan piparkakkutalon ovelle. Sen sisällä kattokruunut on tehty piparista ja ilmassa leijailee inkiväärin ja neilikan tuoksu.

“Kun Joulumuori tekee pipareita, taikina levitetään pitkälle pöydälle. Sitten muori polkee kolme kertaa jalkaa ja juoksee pyörivän muotin kanssa. Tontut nappaavat piparit uunipelleille”, Keltanuttuinen tonttu sanoo ja esittelee tonttulakin mallista leivinuunia.

Piparitalon ikkunoista näkyy tietäjäntalo, jonka katolla kasvaa 1500 kasvia. Ikkunoista näkyy lasipurkkeihin säilöttyjä yrttejä ja ikivanha takka.

“Kaikkien ihmisten sisällä asuu pieni tonttu, kun vain uskaltaa kuunnella”, Keltainen tonttu sanoo ja astuu tietäjäntaloon sisälle.

Uskallatko seurata perässä?

Jos haluat tietää, miten Keltanuttuinen tonttu päätyi Tonttulaan, lue tontun tarina osoitteessa lapintonttula.fi.

TIESITKO: Leviltä on Tonttulaan alle 10 kilometrin matka. Retki Tonttulaan löytyy myös Levin viikko-ohjelmasta. Varaa paikkasi ennakkoon.

Kuvat: Hullu Poro / Tonttula

arkisto

"Minut valtaa rauhan tunne"

06.11.2018 Jokin iski Duncan Redpathiin 16 vuotta sitten - hän jäi pysyvästi Leville. Se on hänen sielunmaisemansa.

Ravintoa aisteille

06.11.2018 Jos haluat nähdä kansainvälistä taidetta ja nauttia Lapin luonnon rauhasta, suuntaa kesäkuussa Ounasjoen rantaan.

Viisi suurta elämystä

26.10.2018 Nämä viisi elämystä ovat Levin ”Big Five”, jotka tulisi kokea vähintään kerran. Keräsimme vinkit, miten saat niistä kaiken irti.

Lappilaista lähiruokaa

26.10.2018 Lähiraaka-aineita hyödyntävissä ravintola-annoksissa maistuu Lapin luonto.

Jatka polkemista

26.10.2018 Levin ympärillä levittäytyvät tunturit kutsuvat seikkailemaan vuoden ympäri. Pyöräretkellä Immeljärven ympäri vastaan tulevat suo, juuret ja yksi kuperkeikka.

This is how we do it

08.06.2018 Jani Ylipahkala osti ensimmäisen autonsa kahdeksanvuotiaana. Nyt hän pyörittää Lapland Driving -yritystä, jolla on kolme ajokeskusta ja sellaisia asiakkaita kuin Porsche ja Audi. Se on vaatinut lappilaista tekemisen meininkiä.

Mitä enemmän tekee, sitä enemmän ehtii

08.06.2018 Jaana Karhila asuu talvet Levillä ja kesät etelässä. Levin alppihiihtotapahtumien primus motor kertoo, mitä on vapaaehtoistoiminnassa oppinut.

Kerro se vaattein

08.06.2018 Vaatesuunnittelija Jukka Puljujärvi eli lapsuutensa erämaakylässä Levin lähellä. Hän on raivannut tiensä muodin huipulle.

Kaarnan kosketus

05.06.2018 Puun halaaminen tyhjentää pään ja täyttää rauhalla, Riitta Raekallio-Wunderink tietää.

Kalaonnea

27.04.2018 Kalastus on mielentila, tapa olla luonnossa rauhassa. Levillä on poikkeukselliset mahdollisuudet kalaonneen.

Hyppää ilmaan

27.04.2018 Haluatko seikkailla? Suorittaa fyysisesti vaativia tehtäviä? Hypätä tyhjän päälle?

Kansallismaisemissa

27.04.2018 Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sielu lepää. 

Pyörivä tunturi

27.04.2018 Mäkeä ylös tai vauhdilla alas? Ota Levi haltuun pyörän päällä.

Lappilainen rakkaustarina

27.04.2018 Lapin luonto ei lakkaa ihmetyttämästä australialaissyntyisiä Juha Tolosta ja Kate de Bruinia. Heidän yrityksensä Arctic Frontier auttaa Levin-kävijöitä näkemään ja maistamaan luontoelämyksiä.

Heinää kengässä

27.04.2018 Mitä syntyy, kun yhdistää Levin, nuoret miehet ja 1980-luvun? Maraton tietysti.