Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Tekeekö mielesi vesille? Esittelemme kolme Levin parasta melontakohdetta!

Rauhaa ja avaruutta - Ounasjoki

MELA RIKKOO TYYNEN veden pinnan, kun rauhalliset vedot työntävät kajakkia eteenpäin. Menneinä aikoina heinäpeltoina palvelleet aukeat joentöyräät antavat katseen vaeltaa. Kun joki tekee tiukan silmukan, paljastuu pieni paratiisi – hiekka-ranta, jolle voi pysähtyä evästauolle.

Joki: Ounasjoki on Kemijoen suurin sivujoki. Ounasjoen uoma on leveä ja virtaus on maltillinen, eikä matkalla tule vastaan yllättäviä koskia eikä isompia virtapaikkoja. Mutta nähtävää ja koettavaa on silti.

Kenelle: Aloittelijalle.

Koskiluokitus: 1–2, tulva­aikaan, keväällä 3.

Varustus: Kypärää ei tarvita.

Parhaimmillaan: Keväästä syksyyn.

Koskia, kaloja ja hirvivieraita - Kapsajoki

METSÄISILLÄ JOENTÖRMILLÄ monet pohjoisen vesilinnut pyrähtelevät keväisin pesäpuuhissaan. Pohjoisen valkeina kesäöinä voi meloja tavata juomaan tulleita hirviä. Kapsajoessa kannattaa myös kokeilla kalaonnea, sillä tyrkyllä olisi harjusta, lohta, taimenta ja ahventa.

Joki: Kapsajoki on kirkasvetinen ja hiekkapohjainen pieni erämaajoki. Kapsajoessa on pieniä nivoja, eli kovemman virtauksen paikkoja ja koskia, joissa kajakki voi vähän kolis­ta pohjakiviin.

Kenelle: Vähän kokeneemmalle tai yhdessä kokeneen oppaan kanssa.

Koskiluokitus: 1–1+.

Varustus: Kypärä.

Parhaimmillaan: Keväällä ja syksyllä, kun joessa on runsaimmin vett

Tunturimaisema ja kunnon koskia - Aakenusjoki

AAKENUS KIEMURTELEE jylhän tunturimaiseman syleilyssä. Paikoin virtaus kiihtyy kuin varkain, vesi käy pyörteiseksi ja ilman täyttää kuohujen kohina. Tällä melontareitillä kokeneempi meloja saa sitä, mitä on tullut hakemaan: adrenaliinin virtaa kilpaa kosken kanssa.

Joki: Aakenusjoessa on runsaasti koskia, joista osa saattaa olla varsin haastavia keväällä tulvan aikaan. Kuivana aikana Aakenuksen koskissa taas on niin vähän vettä, että meloja pääsee helposti kantohommiin.

Kenelle: Kokeneelle koskimelojalle

Jokiluokitus: 1 ja 2

Varustus: Kypärä on ehdoton varustus.

Parhaimmillaan: Keväällä ja syksyllä

Tarkempia tietoja melontaretkistä, kursseista ja vuokravarusteista Visit Levin matkailuneuvonnasta. Kesän ja ruska-ajan melontaretket voi varata kätevästi myös levi.fi-sivuilta.

arkisto

Levin vuosi

03.10.2019 Tutustu Levin tapahtumiin.

5 x tekemistä lomalle

02.10.2019 Jotkin kohteet on vain pakko koea. Listasimme viisi ehdotonta kohdetta aloittelevalle retkeilijälle. Viihtyvät näissä kokeneetkin seikkailijat.

5 x hyvää yötä

02.10.2019 Näissä Levin majoituspaikoissa vietät takuulla ikimuistoisen yön.

Laskijan paratiisi

02.10.2019 Kokeneiden laskijoiden suosimat länsirinteet avautuvat pian uudessa asussa.

Oikealla raiteella

02.10.2019 Leville pääset helposti ja mukavasti myös raiteita pitkin. Tässä kuusi syytä hypätä junaan.

3 x Levin värit

01.10.2019 Tiedä, tunne, toimi!

Kuin elokuvissa

01.10.2019 Levin lähellä on kuvattu useita menestyselokuvia. Pyysimme kolmen leffan kuvauksiin osallistunutta Jari ”Kide” Kiiskistä vinkkaamaan kuvauspaikat, joissa voi uppoutua elokuvien tunnelmaan.

3 syytä rakastaa Leviä

01.10.2019 Mikä Levissä sykähdyttää? Kysyimme kolmelta matkailijalta kylän raitilla.

Lempeissä löylyissä

13.09.2019 Levillä on mökkisaunat mukaan laskettuna yli 2000 saunaa. Kenen tahansa varattavissa olevia tilaus­saunojakin kymmenkunta. Löylyä voi heittää niin vanhassa tukkikämpässä, tunturin näköalapaikalla kuin järvenselällä seilaavalla saunalautalla.

Revontulten metsästäjät

12.09.2019 Englantilainen Paul Swallow ja puolalainen Agnieszka Olek jättivät vanhan elämänsä Lontoossa ja muuttivat Leville revontuliyrittäjiksi. Tällainen on heidän täydellinen päivänsä Levillä.

Juokse porosein

12.09.2019 Riikka Kenttälä tietää millaista on elää sopusoinnussaLapin luonnon – ja porojen kanssa. Nuori yrittäjä on 13-vuotiaasta näyttänyt myös vieraille, miltä tuntuu istua poron kyydissä ja nähdä Levin maisemien vaihtuvan.

Ryhmä hau

11.09.2019 Levillä on 500 huskya ja muuta vetokoiraa. Hyppää niiden kyytiin!

Näin pukeudut pakkasella

11.09.2019 20 vuotta hiihdonopettajana työskennellyt Miia Ritola neuvoo, miten Levillä kannattaa pukeutua, kun maassa on lunta ja mittari näyttää miinusta.

Miten elämys syntyy?

11.09.2019 Mettänväen Jukka Laapotti on tottunut palvelemaan ihmisiä, joilla on varaa valita vain parasta. Ikimuistoisimmat elämykset syntyvät kuitenkin asioista, joille ei voi laittaa hintalappua.