Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Ounasjoki - liki 300 kilometriä Lappia parhaimmillaan

Hyppää kanoottiin, pakkaa mukaan kalastusvälineet ja anna virran viedä. Retki upealle Ounasjoelle on jotain, mikä jokaisen Lapin-kävijän on koettava. Sen kuohuihin pääset tutustumaan helposti myös Leviltä.

Alkunsa Ounasjoki saa kaukaa Enontekiöltä, josta se laskeutuu läpi Tunturi-Lapin aina Rovaniemelle saakka. Joen varrelle mahtuu henkeäsalpaavan kauniin luonnon lisäksi suuret määrät palveluita ja harrastusmahdollisuuksia.

Myös Levi-matkailijat pääsevät helposti nauttimaan Ounasjoen tarjoamista mahdollisuuksista, sillä joki kulkee Kittilän liepeillä.

– Ounasjoella voi tehdä vaikka mitä: meloa, kalastaa tai vaikka vain samoilla nauttien upeista maisemista. Joen varrella on runsaasti laavuja, joille voi pysähtyä pitämään taukoa ja grillata eväsmakkarat, Ounasjoen vesistömatkailuhankkeen projektipäällikkönä toiminut Leena Mölläri kertoo.

Koe, näe, nauti

Vuoden 2011 loppupuolella päättynyt EU-rahoitteinen vesistömatkailuhanke sai alkunsa parisen vuotta sitten, kun Ounasjoen mainetta matkailukohteena haluttiin kasvattaa.

Tavoitteena oli nostaa Ounasjoki Suomen tärkeimmäksi vesistömatkailukohteeksi.

– Ounasjoen varrelta löytyy myös sankka joukko yrittäjiä ja yrityksiä, jotka tarjoavat palveluita aina majoituksesta melontasafareihin. Reissuun voi siis huoletta varata useamman päivän, tekemisestä ja näkemisestä ei varmasti tule pulaa, Leena jatkaa.

Ounasjoki.fi

Osana vesistömatkailuhanketta Ounasjoki reititettiin ja sen kosket luokiteltiin vaikeusasteen mukaan. Lisäksi saatavilla on palveluopas kaikista Ounasjoen varrella olevista yrityksistä ja palveluista sekä kaikki tiedot yhteen kokoava Ounasjoki.fi-sivusto.

– Ounasjoki.fi:ssä kannattaa ehdottomasti vierailla, sillä sen avulla on helppo suunnitella oma reittinsä ja majoituspaikat, jos reissussa on tarkoitus viettää useampi päivä, Leena kehottaa.

Matkaile meloen

Ounasjoessa on yhteensä 36 sivujokea ja 100 erilaista koskea. Oma reitti onkin hyvä miettiä etukäteen, jotta tietää minkälaisia maastoja on tiedossa. Ounasjoen kosket ovat suurelta osin helppoja ja sopivat aloittelijoille, mutta seassa on myös muutamia vaativampia koskia.

Melomalla Ounasjoesta saa eniten irti, joten sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikkei aiempaa kokemusta olisikaan.

– Monet yritykset tarjoavat mahdollisuutta vuokrata kanootteja kuljetuksen kera. Kanootit tuodaan sovittuun aloituspaikkaan ja noudetaan myös pois retken päätyttyä. Esimerkiksi Levin lomailijoille tämä tuo upean mahdollisuuden tutustua Ounasjoen maisemiin.

Laura Hyle • Loiste Oy

arkisto

Palvelumuotoilun laboratorioksi

01.09.2012 Levi on muotoilun näkökulmasta houkutteleva paikka. Muotoilu ei näy pelkästään arjessa, vaan on vahvasti myös tulevaisuutta.

Viekää minut hoitoon

01.09.2012 Tunturikylä on juuri oikea paikka arjen puristuksessa kirraavan mielen ja jännittyneen kehon huoltamiseen. Toivon, että virkistyt jo tätä juttua lukiessasi.

Ruskan paloa Lapin luonnossa

15.05.2012 Ensimmäiset kirpeät pakkasyöt taikovat Lapin luonnon hehkuviin punaisen, keltaisen, okran, ruskean ja oranssin sävyihin. Vain ikivihreät havupuut pitävät arvokkaasi pintansa, kaikki muu kasvillisuus osallistuu väri-ilotteluun täysin palkein. Ruskamaraton Ruskan viikko-ohjelma

Käsitöitä neljässä polvessa

10.01.2012 Eeva-Liisa Hyötylä on nähnyt Lapin käsitöiden kehityksen. Äitinsä kanssa tienvarsikioskissa turisteille matkamuistoja myynyt tyttö auttaa nyt omaa tytärtään Matkamuisto-Lahjatavaraliike Takkaporossa.

Sakeampaa soppaa

10.01.2012 Kokeilla on paljon kikkoja ja salaisuuksia, joita kotikokitkin haluaisivat vähän lainata. Tässä juttusarjassa houkuttelemme esille Levin kokkien vinkit. Heitetään kokki liemeen!

Saamelaisuuden ikkuna maailmalle

10.01.2012 Tammikuussa ovensa yleisölle avannut Samiland on suurin saamelaisuuden esittelykeskus virallisen saamelaisalueen ulkopuolella.

Rinteessä viilettää muodin värikäs kirjo

10.01.2012 Laskettelurinteeseen on tavattu pukeutua lämpimästi, mutta tyylikkäästi, kautta aikojen. Pukeutumiseen on vaikuttanut myös laskettelutapa ja ajan henki. Tyylit ovat vaihdelleet sarkahousuista neonvärisiin haalareihin. Muistatko, mitä sinä laitoit päällesi, kun laskettelit ensimmäisen kerran?

Löylyttääkö

10.01.2012 Istut hyvässä seurassa hämärässä. Kiukaalta kuuluu leppeän löylyn kiireetön sihahadus.

Joko olet tavannut hänet?

01.09.2011 Hiljaa leijailevat maahan hiutaleet kimmeltäen matkallaan. Lepattavat valot kynttilöiden luovat joulun tunnelmaa. Joulupukkiko se ovelle kolkuttaa…

Luontoa lähelle lumikenkäillen

01.09.2011 Talven hittilaji on lumikenkäily. Laji tuo haasteita ja elämyksiä niin aloittelijalle kuin kovakuntoiselle liikkujalle.

Levillä golfataan yöttömässä yössä

15.05.2011 EU:n pohjoisin golfkenttä sijaitsee Levin upeassa luonnon muovaamassa tunturimaisemassa, kimaltelevan järven rannalla. Lapin eksoottinen ympäristö ja pelaaminen vaikka keskellä yötä luovat ainutlaatuisen pelaamiskokemuksen.

Kulttuuria tunturin kupeessa

15.05.2011 Nyt se on, ihana loma! On aika rauhoittua ja unohtaa arjen kiireet ja huolet. Nyt nautitaan Levin luonnosta, kiireettömyydestä ja rauhasta. Haluan nauttia myös kulttuurista, ja sitähän Leviltä löytyy.

Noitamainen juttu

15.05.2011 Kannattaako luikkia käpälämäkeen, jos vaikka marjametsällä kohtaa kummalliseen asentoon vääntäytyneen kannon?

Rentoudu risteilyllä

15.05.2011 Lauttaristeily Ounasjoella on elämys. Vielä rakentamattomana ja puhtaana Kemijoen sivujokena se tarjoaa kalastusmahdollisuuksien lisäksi upeita maisemia ja kansallisperinteitä Levitunturin kohotessa taustalla.