Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Heinää kengässä

1980-LUVUN ALUSSA kittiläläiset nuoret miehet tappoivat aikaa ja miettivät, että pitäisi liikkua enemmän.

Syntyi Heinäkengät, liikkumiseen ja urheiluun keskittyvä yhdistys, joka on järjestänyt Ruskamaratonin Levillä vuodesta 1984.

Ensimmäiselle Ruskamaratonille osallistui 27 juoksijaa. Vuonna 2017 osallistujia eri juoksumatkoilla oli yli 2500.

- Ensimmäisinä vuosina suuri osa meistä järjestäjistä juoksi puolimaratonin siinä järjestelyn ohessa, Allan Naukkarinen, jäsen perustamisvuodesta lähtien, kertoo.

Mutta miksi juuri maraton?

- Halusimme järjestää jotain, mitä ei ole ennen tehty. Täällä kun juoksee maratonin, on tunturi koko ajan oikean käden puolella.

Ruskamaraton Levillä syyskuussa.