Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Levi on minulle koti

Näin nuori Joona Kangas kuvaili voittoisaa suoritustaan ski slopestylen nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Italiassa keväällä 2014. Vaikka ”eräiden meistä” pitää tavata tuota kuvailua urbaani sanakirja seuranaan, ei itse maailmanmestaruussuoritus jätä ketään kylmäksi kotikatsomosta käsinkään. Levi Ski Clubia edustava 17-vuotias Kangas viilettää maailman lumilla kiihtyvään tahtiin, mutta ehti silti lyhyesti kertoa kuulumisiaan LeviDaysin lukijoille.

Minkä ikäisenä aloitit laskemisen ja miksi?

– Aloitin laskemisen 3-vuotiaana, koska perheessäni on laskutaustaa ja minut suorastaan ”kannettiin” mäkeen.

Miksi lukuisten vaihtoehtojen joukosta omaksi lajiksesi valikoitui juuri ski slopestyle?

– Se oli kaikista hauskinta ja temppuilu kiinnosti paljon jo pienenä.

Kerro asiasta mitään ymmärtämättömälle omin sanoin, mistä slopestylessä on kysymys?

– Rinteessä on erilaisia hyppyreitä ja reilejä, eli kaiteita, joita pitkin liu’utaan, ja joita hyödynnetään tekemällä niissä temppuja.

Mikä on mielestäsi slopestylelaskijan tärkein ominaisuus?

– Tyylikkyys.

Lajin parissa on tapahtunut vakaviakin onnettomuuksia, pelottaako koskaan?

– Joskus vähän.

Minkälaisia seurauksia keväisellä nuorten maailmanmestaruudella on ollut?

– Siitä on seurannut esimerkiksi muutamia palkitsemisia ja haastatteluja on ollut useita. Jopa presidentiltä tuli kirje!

Mitä puuhailet, kun et ole rinteessä?

– Käyn koulua, teen kaikkea hauskaa ja katson/teen laskuvideoita.

Mitä Kittilä ja Levi sinulle merkitsevät?

– Hyvin paljon. Kittilä on luonnoltaan tosi kaunista aluetta ja Levin mahtavissa rinteissä olen laskenut suurimman osan elämästäni. Levi on minulle koti.

Tulevaisuuden suunnitelmia?

– Tulevana talvena olisi tarkoitus kiertää kisoja ympäri maailmaa ja kuvailla.

MIA KEURULAINEN // JULIUS RINTAMÄKI