Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös! Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Revontulia taivaalla

Ennusteiden mukaan Levillä näkyy kohta revontulia. Suuntaa siis katseesi ylös!
Ennusteen tarjoaa Sunsää.

Levi on seuraavan Interski-kongressin isäntä

25.03.19

Neljän vuoden välein järjestettävä kansainvälinen hiihdonopettajien maailmankongressi Interski järjestetään Levillä 2023 maaliskuussa.

Levi voitti äänestyksen Itävallan Kitzbüheliä vastaan 22-13 Bulgarian Pamporovossa järjestetyssä Interski 2019 kongressin (17. - 22.3.2019) äänestyksessä. Suomesta paikalla oli edustamassa 63 jäsenen delegaatio, johon kuuluivat suomalaisten hiihdonopettajien sekä Levi Events Oy:n edustajien lisäksi arvokisamitalien määrällä mitattuna Suomen menestynein alppihiihtäjä Tanja Poutiainen-Rinne. Interski-tapahtumaa on haettu Leville kaksi kertaa aikaisemmin.

- Tuntuu hienolta tarjota maailman hiihdonopettajille näyttämö seuraavalle alan tärkeimmälle tapahtumalle. Levin ja koko Suomen hiihdonopettajat odottavat innolla, että pääsevät isännöimään tapahtumaa ja samalla esittelemään omaa osaamistaan, Levin upeita puitteita ja Lapin arktista luontoa, kertoo Minna Nevalainen, Levin hiihtokoulun johtaja.

Levi nähtiinkin uniikkina kohteena napapiirin yläpuolella. Levin parhaita puolia kongressia ajatellen ovat alueen monipuoliset majoitusvaihtoehdot, lukuisat ravintolat ja erittäin hyvät konferenssimahdollisuudet. Ja kaikki tämä löytyy kävelyetäisyydeltä.

Levi tarjoaa tällä hetkellä 43 rinnettä, 28 hissiä ja yli 300 lumitykkiä pitää huolen hyvistä laskuolosuhteista. Levin hiihtokeskus erottautuu myös ympäristöasioissa, sillä se sai tänä vuonna harvinaisen kansainvälisen ISO 14001:2015 –ympäristösertifikaatin.

Tuleva Interski-maailmankongressi tulee olemaan suurin koskaan Levillä nähty kongressitapaaminen.

- Tapahtumalla tulee olemaan suuri taloudellinen vaikutus Leville, kun noin 1500 hiihdonopettajaa yli 35 eri maasta saapuu Leville viikoksi maaliskuussa 2023. Meillä on erittäin hyvät fasiliteetit ottaa vastaan kaikki vieraat ja upean luonnon lisäksi tarjota heille myös uniikkeja kokemuksia mm. ohjelmapalvelupuolella. Odotamme osallistuja niinkin kaukaa kuin Chilestä, Argentiinasta, Uudesta-Seelannista ja Australiasta. Levi osoitti jälleen, että pienikin hiihtomaa ilman varsinaista vuoristoa on kansainvälisesti kiinnostava paikka myös alppihiihdon ammattilaisille, kertoo Levi Events Oy:n Head of Events Satu Pesonen.

Interski on maailman suurin lumiurheilun kansainvälinen kongressi, johon hiihdonopettajat kokoontuvat joka neljäs vuosi. Ensimmäinen kongressi pidettiin vuonna 1951 Itävallan Zursissa. Interskissä eri maiden hiihdonopettajat esittelevät toimialan uusia virtauksia, jakavat kokemuksia sekä kehittävät yhdessä toimialaa. Keskeisenä osana ovat myös show-tyyppiset demolaskut, jossa eri maat esittelevät omia taitojaan. Kongressin yhteydessä kaikki merkittävimmät hiihdonopetuksen kansainväliset liitot pitävät omat kokouksensa (ISIA, IVSS, IVSI) lumilajien opetukseen.

Lisätietoa:
www.levi.fi/interski