Joona Kangas – Freeski-laskija, nuorten maailmanmestari

Joona Kangas on yksi Suomen menestyneimmistä ja seuratuimmista freeski-laskijoista. Joona teki ensimmäiset laskunsa Jämsän Himosvuorella, mutta perheen muuttaessa Leville Joonan ollessa kahdeksan vuotias, olosuhteet paranivat entisestään. Levillä Joonasta kehittyi yksi maan parhaista vapaalaskijoista.

Hän voitti nuorten MM-kullan slopestylessä Italian Valmalencossa 2014 ja on FIS:n maailmancupissa sijoittunut parhaimmillaan seitsemänneksi. Olympiakauden paras tulos on 11. sija maailmancupin slopestyle-kilpailussa USA:n Snowmassissa.

Joona suuntaa Levin parkkiin suoraan kotiovelta. Joona tunnetaan tyylikkäästä ja luovasta laskutyylistään. Parhaimmillaan Joonalle kertyy talvikaudella alamäkipäiviä Levin parkissa ja rinteissä lähes 200! Joonan Instagram-tilillä on valtavasti seuraajia, jotka näkevät kuvien ja videoiden miehen huimia temppuja Leviltä. Joona tunnetaan myös laskufilmeistään, joista hänet on palkittu kansainvälisissä kilpailuissa.

Avoin, iloinen ja inspiroiva Joona on tuttu näky Levin kylällä. Hän kuuluu Levi Ski Clubiin sekä Levin vapaalaskuseuraan.



 

Joona Kangas
Syntynyt: 1997, Jämsä
Asuu paikkakunnalla: Sirkka
Parhaimmat saavutukset: Slopestylen nuorten maailmanmestaruus, Valmalenco, Italia, 2014, 7. sija slopestylen maailmancup-osakilpailussa, Seiser Alm, Italia, 2017, "Amateur Film Of The Year" yhdessä Keeshlife Crewin kanssa, KEESHFILE 20, iF3 Movie Awards 2020
Harrastukset: Skeittaus, polkujuoksu, kiipeily, jooga
Lempi paikka Levillä: 13-hissin kuru