Ajankohtaista

Levillä säilötään tänä vuonna ennätysmäärä lunta

Rinnekoneet ovat tällä hetkellä täydessä touhussa keräten lunta Levin Eturinteillä, Koillisrinteillä sekä Levi Black -rinteessä. Lunta Levillä säilötään sekä ensi talvikauden avausta varten, joka alkaa jo 8.10.2021 että 19.-21.11.2021 kisattavaa Levin maailmancupia varten.

Keväinen lumen keräys ja lumen säilöntä huopien alle odottamaan talven alkua on jo muodostunut perinteeksi Levin hiihtokeskukselle. Ensimmäiset säilölumikasat Levi Black –rinteeseen tehtiin keväällä 2016, jolloin lunta säilöttiin 30 000 kuutiota alppihiihdon maailmancup -kisoja varten. Tänä vuonna tavoitteena on säilöä lunta viime vuottakin enemmän, jolloin lunta säilöttiin yhteensä lähes 150 000 kuutiota. 

- Viime vuonna säilöimme ennätysmäärän lunta, mutta tänä vuonna tavoitteenamme on säilöä sitä entistäkin enemmän. Lunta säilömme tällä hetkellä kolmeen eri paikkaan – Levi Black -rinteelle, Eturinteille sekä Koillisrinteille. Levi Black -rinteeseen ja Eturinteille tulee molempiin kolme kasaa ja Koillisrinteille yksi säilölumikasa. Kaikkiaan tavoitteenamme on säilöä lunta noin 200 000 tuhatta kuutiota, mutta lopullinen lukema tarkentuu, kunhan lumet on saatu säilöön sekä mitattua kasojen koko dronella, kertoo Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

 

​​​​​​​

 

- Levi Black -rinteen säilölumikasat ovat varattu Levillä kisattavaa alppihiihdon maailmancupia varten, mutta Eturinteiden ja Koillisrinteiden säilölumet ovat hiihtokauden avausta varten. Lumien avulla voimme jälleen tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden lasku- ja hiihtokauden avaukseen jo lokakuun alussa. Eturinteelle säilölumista rakentuu kauden alkuun laskettelurinne sekä alkukauden parkki, kun taas Koillisrinteiden lumilla pääsemme puolestaan avaamaan säilölumiladun samaan aikaan laskettelukauden avauksen kanssa, paljastaa Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen.

Lumensäilönnän tekniikka

Lumensäilöntä on tullut tärkeäksi osaksi hiihtokeskusten lumi-infrastruktuuria. Lumensäilöntä on erityisesti ympäristöystävällinen teko, sillä hyödyntämällä säilölunta seuraavalla kaudella, vähentää se myös lumetuksen tarvetta alkukauden lämpöisemmissä olosuhteissa. Lumi kerätään talteen rinnekoneiden avulla isoiksi kasoiksi, jonka jälkeen niistä muotoillaan tiiviitä paketteja. Haastavin työvaihe on kuitenkin lumien peittäminen. Lumikasat peitetään fleece-tyylisillä huovilla, teipaten myös huopien saumat tiiviisti yhteen. Levillä kokeillaan tänä vuonna toisen kerran myös Snow Securen kehittämää uutta säilöntätekniikkaa, joka hyödyntää talojen rakentamisestakin tuttua Finnfoamia. 

Levin hiihtokeskuksen hiihtokausi 2021/2022 avataan 8. lokakuuta, jolloin Eturinteillä pääsee laskemaan ja säilölumiladulla hiihtämään. 

 

********************************

 

HAASTATTELUT JA YHTEYDENOTOT:

Marko Mustonen, liiketoimintajohtaja, Oy Levi Ski Resort Ltd, email marko.mustonen@levi.fi