Levidays

6 x Leevi-ahman vinkit tunturiin

Leevi-ahma tuntee Levitunturin rinteet kuin omat tassunsa. Siksi pyysimme Leeviä listaamaan omat suosikkinsa lapsiperheille.

1. Leevilandia

”Etelärinteillä sijaitseva Leevilandia on oma suosikkini, niin kuin nimikin ehkä paljastaa. Täällä on kaksi maksutonta katettua mattohissiä ja sompahissi, joiden rinteissä on helppo harjoitella ensimmäisiä laskuja. Rinteet on suunniteltu niin, että kun ensimmäisen mattohissin mäki alkaa tuntua liian helpolta, voi siirtyä pidempään mattohissiin ja sitten sompahissiin. Sompahissirinteen reunassa on myös aaltolatu, jossa voi harjoitella muun muassa tasapainoa. Pulkkamäkikin löytyy, lisäksi meiltä saa liukureita lainaksi.

Leevilandiassa on läpi kauden ilmaista ohjelmaa ja aktiviteetteja. Tänä talvena olemme suunnitelleet ohjelmat niin, että niihin voi osallistua koko perhe. Suunnitelmissa on ainakin kuvasuunnistusta ja arvoituksia, tarkka viikko-ohjelma kannattaa tarkistaa nettisivuiltamme.”

2. Lastenmaa

”Eturinteillä sijaitseva Lastenmaa on synnyinkotini, joten se on perinteikäs paikka. Lastenmaassa on kaksi sompahissiä ja helpot rinteet, joissa riittää haastetta vähän isommillekin aloittelijoille. Lastenmaahan on helppo tulla vaikka kävellen Levin keskustasta.

Myös Lastenmaassa on ilmaista ohjelmaa koko perheelle ja lisäksi hieno pulkkamäki, jossa saa viilettää liukureilla ja rattikelkoilla. Viikko-ohjelma kannattaa tarkistaa nettisivuilta.”

3. Taukotuvat

”Koko tunturin parhaat taukotuvat löytyvät Leevilandiasta ja Lastenmaasta. Kummassakaan paikassa ei tarvitse itse säheltää nuotion kimpussa, henkilökunta pitää huolen, että tuli palaa läpi päivän. Tupaan voi pakata mukaan myös omat makkarat ja eväät. Leevilandian taukotupaan paistaa ihanasti aurinko ja sieltä on hyvät näkymät mattohisseille, jos aikuiset haluavat levätä kauemmin kuin lapset.”

4. Junior South Park ja Fun Park

”Etelärinteiden Junior Parkiin kannattaa suunnistaa, kun laskettelun perusasiat ovat hyvin hallussa. Täältä löytyy hyppyreitä, reilejä, boxeja ja pressejä. Parkissa tärkein sääntö on pitää silmät auki ja järki päässä, mutta muista tutustua myös parkin sääntöihin etukäteen.

Tulevalla kaudella eturinteelle rakentuu myös uusi Fun Park, joka tarjoaa uudenlaista laskettavaa freestyle-laskemisesta kiinnostuneille lapsille ja aikuisille.”

5. Tenavatokka ja Muksutupa

”Leevilandian Muksutupa ja Lastenmaan Tenavatokka ovat paikkoja, joissa lapset voivat olla turvallisesti hoidossa, kun vanhemmat laskevat haastavammissa rinteissä. Hoitajamme leikittävät lapsia sisällä ja ulkona, joten aika ei käy pitkäksi. Maksullinen hoito tulee varata etukäteen, tällä kaudella hoitoon mahtuu enintään neljä 2–10-vuotiasta lasta kerrallaan.”

6. Hiihtokoulu

”Ehkä paras tapa aloittaa lasketteluharrastus on hiihtokoulu. Levin hiihtokoulussa on tarjolla yksityis- ja ryhmätunteja sekä aloittelijoille että edistyneemmille laskijoille. Hiihtokoulussa voi syttyä kipinä, joka ei enää koskaan sammukaan.”

Muista myös nämä

Levillä riittää koko perheelle hauskaa tekemistä myös rinteiden ulkopuolella. 

Tutustu Tonttulan Elämyskylään ja uppoudu tonttujen taikamaailmaan vuoden ympäri.
Käy ihailemassa poroja ja rekikoiria. Levin alueella on useita poro- ja koiratiloja.
Hiihdä, kävele, pyöräile tai lumikenkäile laavulle ja paistaa makkaraa tulilla.
Nappaa pulkka tai liukuri matkaan ja pidä hauskaa pulkkamäessä.
Nauti Levi Hotel Span kylpylästä ja lämpimien altaiden poreista.
Kokeile keilailua ja ihastu hohtokeilaukseen Levi Bowlingissa. 
Valitse oma suosikkisi Pannukakkutalon lähes sadan suolaisen ja makean pannukakun listalta.

Elämysvaraukset tästä

Tervetuloa Leville hauskanpitoon!