Levidays

Ritun jouluterveiset

Luminen tervehdys Haukiputaalta!

Kilpailukausi on jo hyvässä vauhdissa ja palasinkin juuri parin viikon kisamatkalta Euroopasta.
Maailmancupin kisoissa kaiken täytyy natsata just eikä melkein saadakseen täydellisen onnistumisen. Se on vielä minun kohdalla jäänyt odottamaan, mutta kropassa on hyvä tunne. Uskonkin, että nyt noudattamalla suunnitelmaa jonka laadimme jo hyvissä ajoin, pystyn hiihtämään kovaa.
Olympialaiset alkavat helmikuun alussa ja näytöt joukkueeseen kuulumisesta pitää olla tehtynä ennen tammikuun loppua. Sitä ennen on vielä harjoiteltava, kisattava ja tehtävä paljon suksitestejä.

Mutta sitä ennen...

Olen jouluihminen, rakastan joulun aikaa kun saamme viettää aikaa perheen parissa.
Haluan valmistaa  kaikki ruuat  itse, ja aloitankin valmistelut hyvissä ajoin. Mm. laatikoita, erilaisia kaloja, saaristolaisleipää  sekä toki  kinkku ja kalkkuna kuuluvat meidän joulupöytään, puhumattakaan makeista herkuista. Suolaista/makeaa/suolaista/ makeaa vuorotellen ja tietysti joulusauna, lautapelit ja haudalla käynti kuuluvat meidän jouluun.
Joulun aikana treenaan, mutta ajatukset ovat täysin poissa työnteosta, tavoitteista ja spekuloinnista.

Seuraava reissuni alkaa jo 26.12,  jolloin lähden kohti tour de skitä, on ennen sitä hyvä rentoutua hetken aikaa.

Oikein hyvää joulun odotusta kaikille!
Ritu