Levidays

Turvallisesti tunturin puuterilumilla

Lappiin ja Leville tulee yleensä tammi-helmikuun vaihteessa sakeita lumisateita ja satava lumi on kevyttä puuterimaista pakkaslunta, joka voi tuulen vaikutuksesta kerääntyä tiettyihin kohtiin aiheuttaen lumivyöryvaaran. Uutta lunta on ihana päästä testaamaan, lasketellen tai lumikengillä tunturissa liikkuen, kunhan tietää turvalliset paikat, joissa voi liikkua ilman riskiä joutua lumivyöryn viemäksi.

Vapaalaskun saloihin syvennytään Levitunturissa

Vapaalasku on kaikessa kauneudessaan elävöittävä ja kaunis kokemus, joka syntyy, kun laskija tietää mitä on tekemässä, minne on menossa ja turvallisuus on otettu huomioon. Kiinnostus vapaalaskuun on viimeaikoina kasvanut suuresti, ja olemmekin Levillä ottaneet tämän huomioon.

Levitunturiin avattiin jo kaudelle 2016-2017 oma vapaalaskualue koillisrinteiden luo. Alue avataan yleensä hiihtolomien aikaan tai kun tunturiin on satanut tarpeeksi lunta. Vapaalaskualueella pääsee laskemaan ns. hissioffaria eli hissillä ylös ja vapaalaskualuetta alas.

Levi ja Lappi ovat loistava paikka aloittaa vapaalaskun harrastaminen turvallisesti eri kurssien ja retkien muodoissa, sillä rinnealueiden ulkopuolella ja takamaastossa laskeminen vaatii tietoa ja taitoa.

Asiantuntevan paikallisoppaan kanssa voi lähteä vaikka Pallas-ylläs kansallispuistoon vapaalaskuretkelle, oppaat tietävät sillä hetkellä parhaat ja turvallisemmat  laskupaikat, tai tehdä lyhyemmän iltaretken vaikka Levitunturissa. Varusteet ja kuljetus järjestetään tarvittaessa.

Ilta-ajan vapaalaskukurssin voi Leville varata myös yksityisretkenä porukallenne.
Retken aluksi tavataan Zero Pointilla, jossa jokaiselle valitaan sopiva varustus vapaalaskua varten, sitten suunnataan valloittamaan Levitunturi! Tunturiin nousu aloitetaan Etelärinteiltä ja paikallinen vapaalaskun asiantuntija on mukananne koko retken ajan, kertoo teille tekniikkavinkit ja näyttää tunturin parhaat paikat. Tunturin huiputuksen jälkeen on aika laskea alas, ja suunnata Levikeskukseen nauttimaan lämmin juoma. Retken hintaan sisältyy varusteet (sukset, monot, sauvat, turvallisuusvarusteet - piippari, lapio ja sondi - sekä otsalamppu), opastus, lämmin juoma ja siirtyminen keskustasta Etelärinteen parkkialueelle.

Vapaalaskupäivä Pallaksen - Ylläksen rinteillä
Opastettu matalan kynnyksen vapaalaskuretki Länsi-Lapin parhaimmille paikoille. Retki sopii niin ensikertalaisille kuin kokeneemmillekin laskijoille. Perus laskutaidot laskettelusuksilla tai lumilaudalla on oltava hallussa.
Tapaamme Levin Zero Pointilla, josta vuokraamme randosukset, split-lumilaudat ja lumiturvallisuusvälineet retkelle.
Retkemme kohteita ovat Pallaksen ja Ylläksen lähistöllä olevat tunturit. Kohde valitaan lähtöaamuna, kohteen vallitsevan sään ja lumiolosuhteiden sekä ryhmän taitojen perusteella. Opas on lumiturvallisuuskoulutettu, ensiapukoulutettu ja laajan paikallistuntemuksen omaava hiihdonohjaaja, joka on menestynyt vapaalaskukilpailussa. Kohteessa opas perehdyttää ryhmän vapaalasku- ja lumiturvallisuusvälineisiin. Tämän jälkeen aloitetaan nousu skinnaten kohti tunturin lakea. Laskupäivää jatketaan niin kauan kuin ryhmällä riittää intoa ja energiaa. Otathan mukaan omat eväät ja juomat. Huomioi, että emme
todennäköisesti pääse tekemään tulia päivän aikana. Varaa tästä

Tiedustele sopivaa aikaa Levin Matkailuneuvonnasta, info@visitlevi.fi tai 016 639 3378. Matkailuneuvonta avoinna ma-pe klo 9.00-16.00, la-su 10.00-16.00. 

Levin hiihtokeskus järjestää myös vapaalaskukursseja Levitunturissa, kurssit tuovat hissioffarin rinnalle seuraavan askeleen vapaalaskumaailmaan. Vapaalaskukursseilla opetellaan vapaalaskumaailman perusteita; ylös mennään nousukarvoilla, tutustutaan varusteisiin ja lumiturvallisuusvälineisiin, harjoitellaan vapaalaskun tekniikkaa ja nautitaan raikkaasta tunturi-ilmasta hyvässä porukassa. Varaa Skinnaten Ylös Tunturiin - retki hiihtokoulusta. 

Mahdollisuus lähteä myös skinnaillen lähituntureille tutustumaan vapaalaskun maailmaan.
  Katso tarkemmat tiedot tästä 

Lumikenkäillen luonnon rauhaan

Koetko, että laskettelu tai vapaalasku ei ole sinun juttusi, mutta haluaisit kuitenkin lähteä tykkylumipuiden lomaan kokeilemaan miltä pehmeä puuterilumi tuntuu jalan alla? Silloin suosittelemme valitsemaan lumikenkäilyretken, jossa opas vie sinut turvallisesti tutustumaan lumoavaan luontoon.

Levillä ja lähituntureilla järjestetään useita erilaisia lumikenkäilyretkiä, joissa opas pitää huolen kuljetuksista, varusteista, reitin valinnasta sekä eväistä, ja kaupan päälle vielä kertoo tarinoita Lapista ja ympäröivästä luonnosta.

Voit valita rauhallisen ja helpon lumikenkäretken Levillä, jossa siirrytään autolla tunturin huipulle ja lumikenkäillään rauhallisesti tunturia alas, lähteä metsään ihailemaan lumipeitteen alla olevaa luontoa ja oppimaan luonnon selviytymisstrategioista tai halutessasi voit lähteä haastamaan kuntoasi hieman nousemalla Levin vieressä sijaitsevan Kätkätunturin huipulle lumikengillä.

Kansallispuistoon on Leviltä vain lyhyt, noin 45 minuutin automatka, ja suosituimmille tuntureille, Pallakselle ja Särkitunturille, järjestetään myös Leviltä lumikenkäilyretkiä. Älä säikähdä matkaa, tuntureiden juurelle kyllä siirrytään Leviltä autokyydillä, ja sitten vain lumikengät jalkaan ja tunturiin!  Opas tietää kauneimmat reitit, parhaat kuvauspaikat ja kertoo tarinan jos toisenkin. Retken lomassa pidetään myös pieni evästauko, ja jos olet onnekas, saattaa Kuukkeli piipahtaa tutkimassa riittäisikö eväistä hänellekin jaettavaksi.

Tutustu retkiin ja varaa omasi tästä      tai ole yhteydessä Levin Matkailuneuvontaan. 

Iloisia ja turvallisia hetkiä puuterilumen parissa!

 

Lue lisää inspiroivia tarinoita Leviltä