ARON tulkitsee Elvistä Levin Marian kappelissa
Aron & Cadillac

ARON tulkitsee Elvistä Levin Marian kappelissa

9.4.2026 | Culture and entertainment, Music

Marian kappeli, Levi Kello 19.00

Elvis Presleyn musiikki elää edelleen ja löytää tiensä aina uusien sukupolvien sydämiin. Yhdysvaltalaista artistia on tituleerattu 1900-luvun tunnetuimmaksi henkilöksi. Presleyn sanotaan nostaneen rock and roll-musiikin yleiseen tietoisuuteen ja häntä pidetään suoranaisen kulttuurisen muutoksen käynnistäjänä.

Elvis on jälleen ajankohtainen uuden, helmikuussa ensi-iltansa saaaneen Baz Luhrmannin ohjaaman dokumenttielokuvan EPiC: Elvis Presley in Concert myötä.

Kansainvälistäkin tunnustusta saanut suomalainen Elvis-tulkitsija Aron tekee uudistetulla ohjelmalla maalis-huhtikuussa jo perinteeksi muodostuneen Lapland Tour-kiertueen lapissa.

Konsertissa Aron tulkitsee Elviksen upeimpia gospel-kappaleita rakkausballadeja ja rock’n rollia unohtamatta.

Liput 25 € (aik.)/10 € (lapset alle 12 v.)

Lipunmyynti alkaa tuntia ennen ovelta.