BESS Hullu Poro Areenalla
Bess

BESS Hullu Poro Areenalla

Nelinkertainen Emma-voittaja BESS julkaisi uuden ”KÄDET YLÖS” -pitkäsoiton keväällä 2023.

28.12.2023 | Music, Culture and entertainment

Albumi lähenteli tuplaplatinarajaa jo ennen ilmestymistään! Monipuoliselta kokonaisuudelta löytyy rouhean soundin saattelemana tanssittavaa pop-musaa parhaimmillaan, mutta bileiden vastapainoksi myös syvyyttä. Kuten BESS itse toteaa: ”ilman pimeyttä ei oo valoo”.Koko kansan tuntemaksi pop-tähdeksi noussut BESS debytoi jo vuonna 2017. Elektronista musiikkia ja housea poppiin yhdistelevän helsinkiläisartistin settilista onkin täynnä lukuisia multiplatinaa, platinaa tai kultaa striimanneita ajattomia hittejä. Ennätyksiä rikkonut Ram pam pam -single muodostui vuoden 2022 kuunnelluimmaksi kappaleeksi Suomessa, kun taas Tempo on saavuttanut triplaplatinaa. Emmojen lisäksi BESS on palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina sekä Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden läpimurto -tunnustuksella.

 Info

Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.
Showtime noin klo 23:30

Tapahtuma on K18

LIPUT

Ennakkolippu on edullisempi kuin ovelta lippu!
Ennakkolipulla pääset jonon ohi. (HUOM! Mahdollinen ennakkolippujono)

ENNAKKOLIPUT: 28 € sis. eteispalvelumaksun 3 €
LIPUT OVELTA: 33 € sis. eteispalvelumaksun 3 €

Liput ennakkoon www.tiketti.fi
Huomioithan, että  
tiketti.fi ostettuihin lippuihin Tiketti.fi lisää palvelumaksun 2,50 €.https://www.tiketti.fi/info/palvelumaksuthttps://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot

Ennakkolippuja myynnissä myös Hotelli Hullu Poron vastaanotossa.

Ennakkolippujen myynti loppuu Tiketti.fi sekä hotelli Hullu Porossa keikkapäivänä klo 21:00.
Lipun myynti ovelta klo 21:00 alkaen.