Kotiteollisuus
kotiteollisuus

Kotiteollisuus

Kotiteollisuus Hullu Poro Areenalla

20.3.2025 | Music

Kotiteollisuus

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus tunnettiin vuosina 1993-1997 nimellä Hullu ukko ja Kotiteollisuus. Vuonna 1997 bändi muutti nimen nykyiselleen. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 albumillaan Helvetistä itään, joka olikin yhtyeen läpimurto. Suurimmista hiteistä mainittakoon mm. Rakastaa/ei rakasta, Helvetistä itään ja Minä olen.
Maaliskuussa 2014 yhtye ilmoitti, että pitkään keikoilla mukana ollut Miitri Aaltonen on otettu yhtyeeseen tasavertaiseksi jäseneksi.Kotiteollisuuden keulakuva Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana myös säveltäjänä ja sovittajana. Jouni Hynynen on myös julkaissut lukuisia kirjallisia teoksia.Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla. Jouni Hynynen summaa: ”Keikkailussa on parasta se, että silloin ollaan aidossa kontaktissa faneihin. Keikoista saa valtavasti virtaa, vaikka meidän energiatasolla sitä haihtuu samalla myös hikenä ja pieruina taivaan tuuliin. Mutta tietääpähän ainakin tehneensä jotain, kun valumme keikkojen jälkeen takahuoneeseen puuskuttamaan ja puristamaan hikeä läpimäristä paidoistamme. Mutta kontakti yleisöön, se on tärkeintä ja antavinta”.

Info

Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.
Showtime n. klo 23:30

Tapahtuma on K18

LIPUT

Ennakkolippu on edullisempi kuin ovelta lippu!
Ennakkolipulla pääset jonon ohi. (HUOM! Mahdollinen ennakkolippujono)

ENNAKKOLIPUT 28 € sis. eteispalvelumaksun 3 €

Liput ennakkoon www.tiketti.fi
Huomioithan, että
tiketti.fi ostettuihin lippuihin Tiketti.fi lisää palvelumaksun 2,50 €.https://www.tiketti.fi/info/palvelumaksuthttps://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot

Ennakkolippuja myynnissä myös Hotelli Hullu Poron vastaanotossa.

Ennakkolippujen myynti loppuu Tiketti.fi sekä hotelli Hullu Porossa keikkapäivänä klo 21:00.

Lipun myynti ovelta klo 21:00 alkaen.

LIPUT OVELTA: 33 € sis. eteispalvelumaksun 3 €

Liput ennakkoon Tiketti.fi