Maailman ensimmäiset puunhalauksen maailmanmestaruuskisat

22.08.2020 - 22.08.2020

Tänä vuonna maailma on yllättäen siirtynyt sisätiloihin, ja ihmisten halaamisesta on tullut terveysriski. Ei hätää, puita voi yhä halata! 22.8.2020 järjestetään maailman ensimmäiset puunhalauksen maailmanmestaruuskisat HaliPuu-metsässä Levillä. Kisoissa hauskuus yhdistyy kestävän luontomatkailun periaatteisiin, suomalaiseen metsäkulttuuriin sekä luonnon hyvää tekevään vaikutukseen. Osallistu virtuaalikisaan ja voita majoitus!

Puunhalauskisan järjestää HaliPuu, jonka intohimona on vuodesta 2015 saakka ollut tuoda metsä ihmisten ulottuville, niin livenä Levillä kuin virtuaalisesti verkon välitykselläkin.

 

Kisat tapahtuvat näin Covid19-vuonna erikoisjärjestelyin. Live-tapahtumassa paikan päällä on 9 kansainvälistä Leviläistä edustamassa omaa maataan. Edustettuna ovat Suomi, Australia, Italia, Venäjä, Eesti, Scotlanti, Malesia, USA sekä Saksa. Kilpailulajeina ovat:

 

  • Nopeushalaus: Rajatulla alueella kaksi minuuttia aikaa halata niin montaa puuta kuin ehtii. Puuta on halattava viisi sekuntia kerrallaan, jotta suoritus hyväksyttäisiin.                
  • Antaumuksellinen halaaminen                         
  • Freestyle: minuutin mittainen luovin mahdollinen puunhalaus. 

 

Paikalla ei ole yleisöä, mutta tapahtumia voi seurata livenä HaliPuun Twitter live/Periscope -tilillä www.periscope.tv/HaliPuu_Lapland  sekä Levin Instagram-tilillä www.instagram.com/LeviLapland/

 

Virtuaalikisaan voi osallistua jokainen ympäri maailmaa lähettämällä kuvan itsestään halaamassa lempipuutaan, puun koordinaatit sekä lyhyen saatetekstin kisojen verkkosivuille https://www.halipuu.com/treehugging2020/. Kuvan voi myös postata Instagramiin, käyttäen tunnisteita #TreeHugging2020 ja #HaliPuu. Kuvat kootaan puunhalausviikon aikana HaliPuun puhelinsovellukseen, jonka maailmankartalta voi selata osallistujien tyylinäytteitä.

 

Virtuaalikisan voittaja saa mahdollisuuden puolustaa titteliään henkilökohtaisesti vuoden 2021 aikana, ja saakin palkinnoksi Visit Levin sponsoroiman viikon majoituksen kyseiselle viikolle. Hän pääsee myös metsään HaliPuu-perheen kanssa Arctic Cocooning -retkellä (tuttu mm. Business Insiderin artikkelista).

 

Lue lisää ja osallistu:

https://www.halipuu.com/treehugging2020/

(sivusto on englanniksi)