Levi Ski Resortin hiilikädenjälki - tutustu ympäristötyömme 8 tärkeimpään osa-alueeseen
lsr eturinne 1920x1280

Levi Ski Resortin hiilikädenjälki - tutustu ympäristötyömme 8 tärkeimpään osa-alueeseen

Tiesitkö, että Levi Ski Resort on Pohjoismaiden ensimmäinen ISO 14001 -ympäristösertifikaatin saanut hiihtokeskus?

Levi Ski Resortille loppuvuodesta 2018 myönnetty kansainvälinen ISO 14001 -sertifikaatti oli tunnustus pitkäjänteisen arktisen toimintaympäristömme suojelun eteen tehdyn työn tuloksille. Ulkopuolisen arvioitsijan myöntämä ja valvoma sertifikaatti edellyttää meiltä myös tulevaisuudessa jatkuvaa kehittämistyötä ja toimintamme eri osa-alueiden ympäristövaikutusten arviointia.

Blogi julkaistu 5.2.2020 ja päivitetty 21.5.2021.

Alla oleva infograafi esittelee joitain tähänastisen ympäristötyömme tuloksia. Käytämme 100 % uusiutuvia energiamuotoja, kuten maalämpöä. 

lsr ympäristö

Mistä positiivinen hiilikädenjälkemme siis koostuu? Katsotaanpa ympäristötyömme kahdeksaa keskeisintä osa-aluetta vähän tarkemmin. Infografi tiedot on päivitetty kevään 2021 aikana. 

1. RINNEVALAISTUKSET LEDEILLÄ

Rinnevalaistuksen saralla minimoimme energiantarvetta led-valoilla sekä valaistuksen automatisoinnilla. Olemme myös muuttaneet rinteiden aukioloajoiksi klo 9.30-19.00, joka antoi aamusta käyttöön puoli tuntia valoisaa lisäaikaa ja samalla vähensi valaistuksen tarvetta illasta kokonaisen tunnin verran.

lsr valaistus

Esimerkiksi Eturinteillä valoa tarvitaan pimeällä talvikaudella 10 tuntia päivässä, 30 päivää kuukaudessa ja 4 kuukautta vuodessa. Eturinteen led-valaistus säästää vuodessa energiaa 269 280 kWh. Jos omakotitalo kuluttaa 22 000 kWh vuodessa, Eturinteellä säästetään ledien ansiosta energiaa 12,24 omakotitalon verran vuodessa.

Lisäksi ledeiksi on muutettu muuta aluevalaistusta ja ulkovaloja sekä korjaamotilojen sisä- ja ulkotilojen valaistus, mikä vähentää energiankulutusta yhteensä 64 478 kWh. Kaiken kaikkiaan energiaa säästetään valaistuksesta yhteensä 333 758 kWh.

Suunnitelmissa on myös Levi Westin ja länsirinteiden valaiseminen ledeillä jo tulevalla kaudella 2020/2021. Myös Taalon rinnealueiden investoinneissa huomoidaan LED-valaistus. 

2. AUTOMATISOITU LUMETUSJÄRJESTELMÄ

Mittavan lumetusjärjestelmämme automatisointi säästää energiaa ja optimoi järjestelmän vedenkulutusta (m3) suhteessa lumetettuun pinta-alaan (m2).

Automaattiset lumitykkimme lumettavat vain silloin, kun sää on lumentuotannolle otollinen. Tykkien automatiikkaa ohjaa hiihtokeskuksen sääaseman havaintodata sekä rinnekoneiden SnowSat-järjestelmän tuottamat lumensyvyysmittaukset eri rinnealueilta. Lumitykeissä itsessään on myös sääsensorit. Verrattuna perinteisiin manuaalisiin lumitykkeihin, jotka kuljetetaan paikalle ja laitetaan lumettamaan, automaattitykit käyttävät vettä vain silloin ja siellä, missä sillä on merkitystä. Samalla myös konetyö vähenee, kun tykkejä ei tarvitse siirtää moottorikelkalla tai rinnekoneella.

lsr lumitykit-v2

Vuonna 2014 lumetuksen hyötysuhde oli vielä 1,014. Vuonna 2017-2018 vastaava luku oli automaattitykkien ansiosta jo 0,759. Automaattitykkejä oli vuonna 223, ja investointimme jatkuvat. Vuoden 2020 aikana hankimme jälleen noin 25 uutta automaattitykkiä, jotka korvasivat manuaaliset tykit Levi West -rinnealueella. Investointimme jatkuvat edelleen vuonna 2021 ja automaattitykkien määrä kasvaa Koillisrinteille rakennettavan uuden automaattilumetuksen myötä 269 automaattitykkiin. 

SnowSat-järjestelmän tarjoamiin lumensyvyysmittauksiin liittyen laajennamme paraikaa suojattua langatonta verkkoa eri rinnealueille, jotta myös lumensyvyystiedot saataisiin mahdollisimman reaaliaikaisiksi. Tällä hetkellä ne latautuvat aina silloin, kun kone saapuu hallin langattoman verkon piiriin.

3. SÄILÖLUMI

Myös kesän yli lämpöeristeen alla tiiviisti pakattuna säilöttävä lumi vähentää merkittävästi vedentarvetta sekä lumetusta alkukauden lämpöisemmissä olosuhteissa. World Cup -rinteessä on säilötty lunta jo kolmena vuotena. Kaudella 2018/2019 säilöttävän lumen määrä kasvoi 40 000 kuutiometristä 70 000 kuutioon, kun lumen säilömistä laajennettiin myös Eturinteille. 

lsr säilölumi

Investoimme myös uusinta säilöntäteknologiaa edustaviin säilöpeitteisiin, joiden toimivuutta testasimme 2020 kesän yli ylimääräisellä 20 000 kuutiometrillä säilölunta. Lunta säilöttiin keväällä 2020 lähes 150 000 kuutiota ja tulevalle kaudelle 2021/2022 tavoitteenamme on säilöä noin 200 000 kuutiota lunta tulevaa talvikauden avausta varten. 

 4. ENERGIAA SÄÄSTÄVÄT RINNEKONEET JA MOOTTORIKELKAT

Olemme panostaneet energiaa säästävään rinnekalustoon. Käytössämme kaksi hybridikonetta, joista toinen on Suomen ensimmäinen hybridirinnekone PistenBully 600E. Hybridikone mahdollistaa n. 20 % vähäisemmän polttoaineenkulutuksen. Neljä rinnekonettamme on varustettu lumen syvyyttä mittaavalla SnowSat-järjestelmällä, joka konetyön ennakointia parantamalla vähentää polttoaineen kulutusta ja päästöjä.

lsr hypriditampari

isäksi kaikki rinne- ja huoltotoiminnoissamme sekä rinne-ensiavussa tarvittavat moottorikelkkaamme ovat uusia ja energiatehokkaita nelitahtikelkkoja, mikä säästää polttoainetta merkittävästi. 

Koulutamme myös henkilöstömme säästävään ajotapaan ja tarkastelemme konekohtaisella seurannalla polttoaineenkulutusta ajoneuvojen ja rinnekoneiden käytössä.

5. JÄTTEIDEN LAJITTELU HIIHTOKESKUKSEN ALUEILLA

Oman jätelajittelumme lisäksi kannustamme asiakkaitamme tunturissa ja ravintoloissamme sijaitsevilla jätepisteillä lajittelemaan omat jätteensä, kuten karkkipaperit ja juomatölkit. Hiihtokeskuksen ravintoloista löytyy kolme ja rinnealueilta 30 lajittelupistettä, joissa on kaikissa mahdollisuus lajitella kolmea eri lajiketta: polttokelpoinen jäte, pullot ja tölkit sekä muovijäte.

lsr lajittelusymboli

Kaudella 2018/2019 käytössä oli 15 pistettä. Määrä tuplattiin 2019/2020-kaudelle 30 pisteeseen. Samalla suunnittelimme hiihtokeskukselle uudet jätelajittelusymbolit, jotka otettiin loppujen lopuksi käyttöön myös koko Levin matkailualueella.

Lajittelu on ollut käytössä Levi Ski Resortilla jo pitkään, mutta pyrimme kehittämään sitä jatkuvasti. Lajittelemme kaikki jätteemme yhteistyössä seitsemän eri toimijan kanssa, ja lajittelussa meillä on kaikkiaan 18 eri jaetta.

Lajittelu on myös sellainen osa-alue, johon jokainen asiakkaamme ja tunturillamme vierailija pystyy ratkaisevasti vaikuttamaan. Huolehditaan siis yhdessä siitä, että jätteet ja roskat päätyvät mukaan lajitteluun.

6. KIINTEISTÖJEN LÄMMITYS MAA- JA HUKKALÄMMÖLLÄ

Lämmitämme kiinteistöjämme maa- ja hukkalämmöllä. Maalämmön lisäksi käytämme hyödyksi lumitykkien kompressoreiden hukkalämmön siirtämällä sen maalämpöputkistoon. Tällä hetkelläSouth Pointin ja West Pointin tilat lämpiävät 100 % maalämmöllä. 

lsr south point

7. TOBE LOW CARBON -HANKE 

Metsähallituksen TOBE Low Carbon -hankekokonaisuus tähtää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään matkailuun Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ympäristössä tuottamalla pitkän tähtäimen suunnitelmat kansallispuiston ja lähialueen hiilijalanjäljen minimoimiseksi. Levi Ski Resort on yksi kuudesta hankkeeseen tiiviisti osallistuvasta pilottiyrityksestä.

Vuodelle 2021 jatkuvan hankkeen aikana kartoitetaan hiilijalanjälkemme hankkeeseen sisältyvien osa-alueiden osalta sekä määritellään konkreettisia toimenpiteitä ja toimintamalleja, millä hiilijalanjälkeämme voidaan pienentää. Vastaavia toimia tarvitaan, kun kansallispuisto sekä mukana olevat pilottiyritykset hakevat yhdessä ISO SO/TS 14067- tai 14069 -sertifikaattia, jotka on kehitetty hiilijalanjäljen arviointiin ja pienentämiseen. Hanke on kansainvälisesti ainutlaatuinen, sillä vastaavaa sertifikaatin hakua yhtenä kokonaisuutena ei ole vielä maailmalla koskaan ennen toteutettu. 

8. KAIKKI LÄHTEE YHTEISTYÖSTÄ

Meillä on myös oma ympäristötiimimme, jonka tehtävänä on varmistaa, että kunnianhimoista ympäristöohjelmaamme toteutetaan koko Levi Ski Resortin rinneliiketoiminnassa. Hiihtokeskuksen johto ja koko organisaatio ovat sitoutuneita ympäristötyöhön.

Ympäristötiimiimme kuuluvat turvallisuuspäällikkö Heikki Saarensalmi, hissivastaava Teemu Hämäläinen, rinnepäällikkö Hannu Mäkitalo, lumetus-, reitti- ja korjaamovastaava Hannu Levinheimo, kiinteistövastaava Antti Rauhala, sähkövastaava Kari Laitinen, projektikoordinaattori Tuukka Sutinen, liiketoimintajohtaja Marko Mustonen sekä toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

Teemme parhaamme arktisen toimintaympäristömme suojelun hyväksi. Pyrimme olemaan esimerkkinä sekä edesauttamaan omalta osaltamme koko matkailualueen ympäristötyötä.

lsr landscape

Kun saavut Levitunturille, myös sinä voit osallistua ympäristötyöhömme omalla tärkeällä panoksellasi. Pidetään yhdessä huolta Lapin kauniista tunturiluonnosta!

Lue lisää ympäristötyöstämme osoitteessa www.levi.fi/vastuullisuusohjelma, ja jaa myös omat ympäristötekosi kanssamme #tekokerralllaan #levilapland #puhdasluonto tunnuksilla somessa!

Lisää artikkeleita