Levin alkukausi oli onnistunut - Kiitos tästä kuuluu asiakkaillemme
lsr west

Levin alkukausi oli onnistunut - Kiitos tästä kuuluu asiakkaillemme

Levi Ski Resortin pitkäjänteinen työ laskettelijoiden laadukkaaseen palvelemiseen on tuottanut tulosta – iso kiitos tästä kuuluu Levin ystäville ja uusille Levin kävijöille. Levillä asiakasmäärä rinteessä oli kuluneella alkukaudella, lokakuun alusta loppiaiseen, lähes 120 000, mikä on peräti 19 % enemmän edelliskauteen verrattuna.

Levillä laskukausi avattiin kaudella 2019-2020 säilölumen ansiosta jo 11.lokakuuta Eturinteellä ja laskukansa pääsikin nauttimaan rinteistä tällä kaudella jo syyslomalla. Ennätysaikainen kauden avaus oli monen laskijan mieleen, kun laskettelukauden pääsi avaamaan hyvissä olosuhteissa normaalia aikaisemmin. 

Kauden 2019-2020 uutuutena Levillä avattiin myös uusi, huippumoderni Levi West -tuolihissi, mikä on ollut odotettu uutuus laskijoiden keskuudessa. Uusi Levi West -tuolihissi kuljettaa nyt laskijat Länsirinteiden juurelta aina huipulle saakka, kun aikaisemmin huipulle noustiin kahdella ankkurihissillä. Tulevaisuudessa Levi West -tuolihissin ala-asemalle rakennetaan myös uusi palvelukokonaisuus, West Point, jossa tulee olemaan majoitusta, ravintolapalveluita sekä liiketiloja. West Pointin hanke on suurin vuosiin Levillä toteutettava kokonaisuus ja koko konseptin rakentaminen tulee kestämään vuosia. 

– Uusi, marraskuussa käyttöön otettu Levi West -tuolihissi on saanut paljon kehuja ja kiitosta asiakkailtamme. Rinteiden paranneltu profiili on ollut monen laskijan mieleen ja kiitosta on tullut niin harrastajilta kuin alueella harjoittelevilta ammattilaskijoiltakin. Erityisesti kehuja on tullut mukavasta ja nopeasta kyydistä, lämmitettyjä penkkejä unohtamatta, kertoo Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen.

Kauden uudistukset ja panostukset ovat näkyneet myös lisääntyneessä kävijämäärässä. Alkukausi on ollut Levillä huikeaa kasvua, sillä asiakkaita on ollut rinteessä jopa 19 % edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Joululoman aikaan hissinousuja kertyi huimat 680 469 kappaletta, mikä on 18 % enemmän kuin viime vuonna.

– Alkukauden hyvät olosuhteet niin säiden kuin lumetuksenkin puolesta ovat suosineet. Tälle kaudelle panostimme myös lumen säilöntään aikaisempaa enemmän, jotta voisimme taata asiakkaillemme monipuoliset talvielämykset olosuhteista huolimatta. Tänä vuonna olemme onneksi saaneet lunta poikkeuksellisen hyvin ja Levillä nautitaankin nyt ennätyslumisesta talvesta. Alkukauden kasvusta haluamme kuitenkin kiittää erityisesti asiakkaitamme, Levin ystäviä ja kävijöitä, jotka ovat olleet kanssamme tekemässä huikeaa alkukautta. Meillä on tällä hetkellä huippuolosuhteet jatkaa kohti kevätkautta, kiittelee Mustonen. 

lsr south point

Lisää artikkeleita