Levi hiihtokeskus palkittiin jälleen kansainvälisessä World Ski Awards maakohtaisessa hiihtokeskuskategoriassa Suomen parhaaksi laskettelukeskukseksi. Palkintoa tavoittelivat jälleen Levin lisäksi Ruka, Pyhä, Salla, Ylläs ja Iso-Syöte.
levi ski resort

Levin hiihtokeskus palkittiin jo toista kertaa peräkkäin kansainvälisessä World Ski Awards äänestyksessä Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi

19.01.2022

Levin hiihtokeskus palkittiin jälleen kansainvälisessä World Ski Awards maakohtaisessa hiihtokeskuskategoriassa Suomen parhaaksi laskettelukeskukseksi. Palkintoa tavoittelivat jälleen Levin lisäksi Ruka, Pyhä, Salla, Ylläs ja Iso-Syöte.
Kansainvälisen äänestyksen päätteeksi 9. vuosittaisen World Ski Awards -kilpailun voittajat julkaistiin 17.1.2022. Levin hiihtokeskus palkittiin jo toista vuotta peräkkäin Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi.

- On hienoa tulla jälleen valituksi Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi, erityisen hienon saavutuksesta tekee se, että tämä on asiakkaiden valitsema. Tyytyväiset asiakkaat ovat toimintamme kulmakivi ja pyrimme jatkuvasti kehittämään palveluitamme sekä panostamaan investointeihimme myös asiakaspalautteen perusteella. Tänäkin vuonna tulemme tekemään merkittäviä investointeja, joiden avulla kehitämme toimintaamme asiakaslähtöisesti, kertoo Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

Viimeisimpänä suurena investointina hiihtokeskus rakensi uuden huoltohallin etelärinteille, jonka rakentamisessa on huomioitu erityisesti ekologisuus sekä ympäristöystävällisyys. Uusi huoltohalli kantaa nimeä Service Point. Levi Ski Resortin ympäristön eteen tekemä työ on saanut kansainvälisen ISO14001 -ympäristösertifikaatin vuonna 2018 ensimmäisenä hiihtokeskuksena Pohjoismaissa, ja sertifikaatti antaa omat kriteerinsä myös liiketoiminnan kehittämisessä. Tälle vuodelle on myös suunnitteilla uusia, isoja investointeja, jotka tulevat palvelemaan entistä paremmin niin kotimaisia kuin kansainvälisiä asiakkaita sekä treeniryhmiä.

- Levin hiihtokeskuksen tavoitteena on tarjota asiakkailleen Pohjoisen Euroopan ainutlaatuisimmat puitteet lasketteluun ja lautailuun. Levin vetovoima onkin tällä hetkellä ennätyksellisellä tasolla. Panostukset olosuhteiden ja palveluiden jatkuvaan kehittämiseen päivittäisestä rinteiden ja palveluiden ylläpidosta hiihtokeskuksen suuriin kehityshankkeisiin ovat vetovoiman kulmakiviä, kommentoi Levi Ski Resortin liiketoimintajohtaja Marko Mustonen.

Hiihtomatkailualan maailmanlaajuisesti tukema World Ski Awards on hiihtomatkailun arvostetuin tunnustus. World Ski Awards -palkinnon voittaminen on suuri saavutus kansainvälisessä hiihtokeskustoiminnassa. Vuonna 2013 perustetun World Ski Awards -palkinnon tarkoituksena on nostaa hiihtotoiminnan ja alan standardeja palkitsemalla alan johtavia organisaatioita.

Katso muiden kategorioiden voittajat täältä: https://worldskiawards.com/winners/2021

levi ski resort
levi ski resort february
levi ski resort hiihtokoulu
levi ski resort february
levi ski resort

*********************

HAASTATTELUT JA YHTEYDENOTOT:

Jouni Palosaari, toimitusjohtaja, Oy Levi Ski Resort Ltd, email jouni.palosaari@levi.fi
Marko Mustonen, liiketoimintajohtaja, Oy Levi Ski Resort Ltd, email marko.mustonen@levi.fi

Oy Levi Ski Resort Ltd:n liiketoiminta keskittyy hissilipunmyyntiin, hiihdonopetukseen, vuokraamotoimintaan sekä tekstiilikauppaan. Lisäksi tytäryhtiö Oy Levi Restaurants Ltd tarjoaa rinneravintolapalveluita. Levi Ski Resort on monipuolinen matkailun palveluyritys, joka jokaisena talvikautena pitää huolta lähes puolesta miljoonasta onnistuneesta rinnepäivästä.

Levin lippulaivoina toimivat lukuisat tapahtumat, joista merkittävimpänä vuosittainen alppihiihdon maailmancupin pujotteluavaus, joka kerää kansainvälisesti valtavan huomioarvon. Levi on sitoutunut ISO 14001 -ympäristöjärjestelmään ensimmäisenä pohjoismaisena hiihtokeskuksena. Yhtiön tärkeimpänä arvona on arktisen ympäristön kunnioittaminen ja vaaliminen.