Service Point korvaa palaneen huoltohallin levillä
levi ski resort service

Service Point korvaa palaneen huoltohallin levillä

Levin hiihtokeskuksen eturinteiden huoltohalli tuhoutui tulipalossa tasan vuosi sitten. Tänään Levin hiihtokeskuksen työntekijät ja hankkeen urakoitsijat viimeistelevät uutta huoltohallia, jonka rakentamisessa on huomioitu erityisesti ekologisuus sekä ympäristöystävällisyys. Uusi huoltohalli kantaa nimeä Service Point.

Levin hiihtokeskuksen käytössä oleva ISO14001 -ympäristösertifikaatti antaa omat kriteerinsä liiketoiminnan ympäristön huomioimiseen sekä ympäristötyön kehittämiseen. Huoltohallin investointihankkeen alihankkijoilla on myös asetettu kriteeristö ja vaatimukset Levin hiihtokeskuksen ympäristönäkökohtien huomioimiseen, kuten energia, eroosio ja jätteen käsittely. Rakentamisessa on huomioitu ympäristökuormituksen lisäksi myös rakennuksen pitkä elinkaari.

YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN TOIMINNALLISUUS

Service Pointin koko on huimat 1300 kerrosneliömetriä ja sen sisälle mahtuu enimmillään 12 rinnekonetta. Rakennus on suunniteltu siten, että sitä voi käyttää myös yhtiön koko muu konekalusto, aina reittikoneista linja-autoihin. Service Point lämpenee kokonaan maalämmöllä ja siinä on käytetty viimeisintä teknologiaa. Hiihtokeskuksen muista rakennuksista myös South Pointin ja West Pointin rakennukset lämpiävät maalämmöllä.

- Uuden huoltohallin lämmöntuotantoa varten on porattu maalämpökaivoja yhteensä lähes 3,5 kilometriä, syvimmät kaivot ulottuvat peräti 200 metrin syvyyteen. Kaikki lämpö, mitä Service Pointissa käytetään, otetaan maasta. Yksi yli kymmentuhatta kiloa painava rinnekone tuo tulleessaan halliin valtavan määrän kylmää, joten voi vain miettiä mitä 12 rinnekonetta ja 120 000 kiloa kylmää rautaa vaatii lämmitysenergiaa sulatukseen, sanoo Levin hiihtokeskuksen toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

Service Pointissa on varasto ja sosiaalitilat rakennettu kahteen kerrokseen, muuten rakennus on yksikerroksinen. Rakennus on jaettu viiteen eri osastoon: korjaamo on erotettu toimimaan omana tuliteknisenä osastonaan, erillään huolto- ja tallitiloista, samoin kuin varasto- ja henkilökunnan tiloista. Huolto- ja tallitilojen välissä oleva väliseinä lisää myös energiatehokkuutta, koska suuria nosto-ovia avattaessa vain osa hallitiloista pääsee kerrallaan jäähtymään. Myös rakennuksen valaistuksessa on huomioitu energiatehokkuus, sillä rakennuksessa on käytössä ainoastaan led-valoja. Energiatehokkuuden lisäksi työntekijöiden ergonomiaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Huolto- ja korjaus tilat on varustettu suurilla silta- taso- ja puominostureilla, jotka mahdollistavat suurtenkin koneiden korjaamisen.

Rakennuksen yhteyteen tulee Wurthin ylläpitämä täysin automatisoitu Wücon-varasto, mistä henkilökunta voi hakea tuotteita omilla ID-korteillaan.

- Wurthin kanssa yhdessä toteutettu varastokonsepti minimoi tavaroiden noutoon käytetyn ajan ja matkat, mikä on jatkossa osa yhtiön ympäristöpolitiikkaa, kertoo Jouni Palosaari.

SIJAINNILLA TEHOKKUUTTA

Service Point sijaitsee etelärinteillä, noin 200 metriä South Pointin yläpuolella. Service Pointin myötä huoltotoiminnat on nyt hajauttanut kahta puolen tunturia. Eturinteillä sijaitseva vanha huoltohalli, joka säästyi viime vuoden palossa, toimii edelleen tunturin toisena huolto- ja tallitilana. Näin tunturin yli liikkuminen rinnekoneilla vähenee. Tehokkuus nousee ja turvallisuus lisääntyy, kun tyhjä liikkuminen jää pois. Service Pointilta lähtevät myös tunturin eteläpuolen latu- ja kelkkareittikoneet, mikä osaltaan vähentää turhaa liikkumista.

Uuden huoltohallin rakennustyöt aloitettiin 13. heinäkuuta 2021 ja Service Point otetaan käyttöön 21. tammikuuta. Palosaari haluaakin kiittää kaikkia hankeen toteutukseen osallistuneita urakoitsijoita ja alihankkijoita hankkeen läpiviemisestä ennätyksellisen lyhyessä ajassa, puolessa vuodessa.

levi ski resort huoltohalli
levi ski resort huoltohalli
levi ski resort huoltohalli

HAASTATTELUT JA YHTEYDENOTOT

Jouni Palosaari, toimitusjohtaja, Oy Levi Ski Resort Ltd, puh. email jouni.palosaari@levi.fi

Oy Levi Ski Resort Ltd:n liiketoiminta keskittyy hissilipunmyyntiin, hiihdonopetukseen, vuokraamotoimintaan sekä tekstiilikauppaan. Lisäksi tytäryhtiö Oy Levi Restaurants Ltd tarjoaa rinneravintolapalveluita. Levi Ski Resort on monipuolinen matkailun palveluyritys, joka jokaisena talvikautena pitää huolta lähes puolesta miljoonasta onnistuneesta rinnepäivästä.Levin lippulaivoina toimivat lukuisat tapahtumat, joista merkittävimpänä vuosittainen alppihiihdon maailmancupin pujotteluavaus, joka kerää kansainvälisesti valtavan huomioarvon. Levi on sitoutunut ISO 14001 -ympäristöjärjestelmään ensimmäisenä pohjoismaisena hiihtokeskuksena. Yhtiön tärkeimpänä arvona on arktisen ympäristön kunnioittaminen ja vaaliminen. www.levi.ski

More articles