Marian Kappeli
Marian Kappeli on matkailijoiden ja asukkaiden oma kirkko Levillä.
Marian kappeli on valmistunut Leville 1998, Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen vihki sen käyttöön 20. syyskuuta 1998. Kappelia rakennettaessa järjestettiin nimikilpailu. Ehdotuksia olivat mm. Levin kappeli, Immelkappeli, Marian kappeli. Marian kappeli –nimeen liittyy kaksi ajatusta: ensiksi se kertoo Jeesuksen äidistä, Mariasta. Toiseksi se kertoo 1800-luvulla eläneestä köyhästä lapintytöstä, Mariasta eli Milla Clementsdotterista. Tämä Lapin Maria oli Lars Leevi Laestadiuksen rippiäitinä ja julisti hänelle synnit anteeksi.
Marian kappelin on suunnitellut arkkitehti Hannele Arantola Espoosta. Perusajatuksena hänellä oli pyhyyden tunnelman luominen. Hän on suunnittelussa yhdistänyt nykyaikaisen rakentamisen ja vanhan harmaakivikirkoissa (Varsinais-Suomi ja Satakunta) käytetyn tynnyriholvirakenteen ja Lapin kodan, joka näkyy erityisesti kappelin ulkoasussa. Kappelin värit liittyvät Lapin luontoon. Niissä toistuvat arktinen sini, lumi, ja jää. Sininen ja valkoinen ovat samalla Marian värit. Lattia on rakennettu keraamisista laatoista. Siinä on jäljitelty vanhojen kivikirkkojen tunnelmaa.
ma-su: suljettu
Suljettu heinäkuun ajaksi.
Mariankuja 2 99130 Levi
Mariankuja 2 99130 Levi