
Jouni Palosaarelle PK-ansiomerkki – tunnustus pitkäjänteisestä työstä matkailu- ja ravintola-alan hyväksi
Matkailu- ja ravintolayrittäjät ry on myöntänyt PK-ansiomerkin Levin hiihtokeskuksen toimitusjohtajalle Jouni Palosaarelle.
Matkailu- ja ravintolayrittäjät ry on myöntänyt PK-ansiomerkin Levin hiihtokeskuksen toimitusjohtajalle Jouni Palosaarelle. Ansiomerkki on arvostettu tunnustus matkailu- ja ravintola-alalla ansioituneille yrittäjille ja johtajille, jotka ovat sitoutuneella työllään edistäneet alan toimintaedellytyksiä, kehittäneet pk-yritystoimintaa ja vahvistaneet toimialan yhteistyötä.
Kansainvälisen matkailun suunnannäyttäjä
Jouni Palosaari on ollut keskeinen vaikuttaja Levin nousussa kylämäisestä hiihtokeskuksesta kansainvälisesti tunnetuksi matkailukohteeksi. Hänen johdollaan Levi on kasvanut Suomen suurimmaksi ja suosituimmaksi hiihtokeskukseksi, jonka vetovoima ulottuu jo laajasti Eurooppaan ja maailmalle. Palosaaren johdolla myös alueen infrastruktuuri, majoituskapasiteetti ja palvelut ovat kehittyneet voimakkaasti, kun Levi on profiloitunut ympärivuotiseksi matkailukohteeksi.
Palosaari oli keskeinen vaikuttaja alppihiihdon maailmancupin saamisessa Leville. Hänen pitkäjänteinen työnsä olosuhteiden, kilpailurinteen ja infrastruktuurin kehittämiseksi loi edellytykset sille, että Levi hyväksyttiin osaksi FIS alppihiihdon maailmancup-kalenteria. Tämä strateginen onnistuminen nosti Levin pysyvästi kansainväliselle urheilukartalle ja auttoi vahvistamaan yhteyksiä ulkomaisiin matkanjärjestäjiin, mediaan ja lentoyhtiöihin.
Rohkeaa kehittämistä ja pitkäjänteistä johtajuutta
Palosaari on tunnettu visionäärisestä ja rohkeasta otteestaan, joka on ollut ratkaisevassa roolissa Levin kasvussa. Hän on uskaltanut investoida ja kehittää toimintaa tilanteissa, joissa moni muu olisi epäröinyt. Hänen vuosikymmenten työnsä ja vahva uskonsa Levin potentiaaliin ovat olleet matkailukeskuksen menestyksen kulmakiviä.
Levi Ski Resort – kansainvälisesti palkittu edelläkävijä
Jouni Palosaaren johtama Levi Ski Resort on palkittu useita kertoja niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Levi on muun muassa valittu useana vuonna World Ski Awards -gaalassa Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi, ja se on Pohjoismaiden ensimmäinen ISO 14001 -ympäristösertifioitu hiihtokeskus. Yrityksen strateginen tavoite on olla Euroopan edistyksellisin ympärivuotinen hiihtokeskus vuoteen 2030 mennessä, ja Palosaaren johdolla keskus on panostanut vahvasti ympärivuotisten palveluiden kehittämiseen, vastuullisuuteen, hissiteknologiaan, lumetukseen ja digitalisaatioon sekä vahvistanut perheiden ja aloittelijoiden olosuhteita.







