Levin toisenlainen ”After Ski”
levi2017 h2a1338 november web
Levin toisenlainen ”After Ski”

Levin toisenlainen ”After Ski”

Mitä kivaa sitä tekisi illalla, kun on hyvä päivä tunturissa takana ja vielä tekisi mieli tehdä jotakin? Olemme koonneet sinulle viisi erilaista ”After Ski” elämystä Levillä.

Levin toisenlainen ”After Ski”

1. Tykkylumipuut otsalampun valossa

Maailma ja luonto näyttävät hyvin erilaiselta pimeällä. Upea kokemus on lähteä illalla ihastelemaan tykkylumipuita otsalampun kanssa. Suuret, ylväät lumiset puut nousevat taivaisiin kuin Narniassa konsanaan. Kuulet vain lumen jalkojen alla ja oman henkäyksen ihastellessasi tätä maailmaa.

Hyviä tykkylumipuu paikkoja Leviltä löytyy esimerkiksi Utsuvaaralta sekä Kätkätunturilta. Utsuvaaran taikametsään pääset helposti autolla, ajat vain Utsuvaaran huipulla olevalle parkkipaikalle ja lähdet siitä kävelemään poispäin Levitunturista muutamasatametriä ja olet perillä. Kätkälle kannattaa varata vähän enemmän aikaa, sillä nousu ylemmäs tunturiin on hieman jyrkkä. Mutta pieni jumppa kannattaa sillä puut täällä ovat uskomattoman hienot ja lunta on paljon. Ja alas pääsee aina vaikka pyllymäkeä!

Kuumaa mehua mukaan, lämpimät vaatteet ja hyvä otsalamppu valaisemaan tietäsi ja tykkylumipuita!

2. Uppoudu Arktisen rummun taikaan

Uudet elämykset tuntuvat sielussa asti. Illan tullen rauhoita mielesi pehmeillä porontaljoilla maaten, tulen loimun lämmittäessä kehosi ja lempeän rummun kumistessa korvissasi. Lapin taika on tässä elämyksessä niin läsnä, kun rummun värähtely rentouttaa kehoasi ja helpottaa hetkeen pysähtymistä.

Koe lapin taikaa ja mystisiä sukutarinoita suuren noita Torajaisen jälkeläisen rummuttaessa.

3. Sauna ja avantouintikokemus Ounasjoessa

Tunnelmallinen ja rauhallinen hetki vailla kiireitä. Levillä pääset saunomisen lomassa pulahtamaan Ounasjoen rantatörmältä avantoon kahdessa eri paikassa.

Tonttulan rantasauna on perinteinen, hirsinen rantasauna, jonka suuri puukiuas antaa lempeät löylyt perjantaisin. Tonttulan ihana ympäristö luo tunnelman, joka saa sinut pysähtymään ja nauttimaan hetkestä.

Sammuntuvan savusauna lämpiää kotimaisilla koivuilla luoden lempeät löylyt, joissa voi rentoutua yksin, kavereiden tai perheen kanssa. Saunomisen lomassa voit pulahtaa virkistävään avantoon. Savusauna lämpenee torstai-iltaisin Ounasjoen törmällä.

Jos haluat kokeilla lappilaista huvikylpylää ja erilaisia vesielämyksiä, suuntaa silloin Levin keskustassa sijaitsevaan Levi Spahan. Ainutlaatuisesta kylpylästä löytyy 17 isompaa ja pienempää sisä- ja ulkoallasta, vesiliukumäki, vesijuoksuallas ja erilaisia saunoja.

4. Kävele sisään talviseen fantasiamaailmaan

Leville aukeasi uniikki elämyspuisto Arcandia, joka hurmaa sinut varmasti. Puiston valo- ja savuefektit sekä musiikkimaailma saavat sinut tuntemaan, kuin olisit juuri kävellyt sisään eeppiseen fantasia/seikkailu/toiminta -elokuvaan.

Arcandia sijaitsee n. 8,5km Levin keskustasta, Kakkoisrinteiden kainalossa, osoitteessa Kaakkoisrinteentie 2, 99130 Sirkka. Perille pääset mm. joko autolla (maksuton pysäköinti), laskettelemalla (hissipiste 7B), hiihtämällä tai vaikkapa moottorikelkalla. 

5. Illallinen suoraan ovelle toimitettuna

Välillä on ihanaa, kun joku toinen tekee ruuat puolestasi. Mikäli kaipaat helppoa iltaa, joka jättää sinulle aikaa rentoutumiseen ja esimerkiksi takkatulen edessä makoiluun ja hyvän kirjan lukemiseen, tilaa ruuat suoraan majapaikkaasi. Levi Black toimittaa valitsemasi herkut suoraan ovellesi ja rento ilta on valmis alkamaan.

6. Lähde pororeellä tai ratsastaen etsimään revontulia

Pimeinä talvi-iltoina Lapin taivaalla saattavat loistaa kuutamo, tuhannet tähdet ja jopa revontuletkin. Lähde revontuliratsastukselle. Ratsasta upeissa tunturimaisemissa ja ihastele ympärillä olevaa Lapin kaunista luontoa.

Hiljaisen pororeen kyydissä voit nauttia metsän pimeydestä, ainutlaatuisista valoista ja väreistä, kuulla talvisen metsän äänet. Sään salliessa voit jopa ihastella talviyön valoja ja varjoja, kuun loistetta, tähtien tuiketta ja revontulten leikkiä. Ohjelman aikana pääset tutustumaan poroihin lähempää ja ruokkimaan niitä jäkälällä. Voit myös kokeilla saada puuporon suopungilla kiinni. Ajelun aikana pysähdytään taukopaikalle nauttimaan iltapalaa avotulen äärellä ja ihastelemaan arktista yötaivasta.