Polkaise alas tunturia kesäisen Levin maisemissa
lsr bike park

Polkaise alas tunturia kesäisen Levin maisemissa

Etsitpä sitten tasaisempia maastopyöräilyreittejä tai vauhdikkaampia alamäkipyöräilyreittejä, Levin ympäristö tarjoaa molempia. Kesäaikaan pyöräilyreittejä huolletaan, ja reittien verkostoa pyritään alati kehittämään entistäkin laajemmaksi. Nouse siis hissillä tunturiin ja polkaise alas rinteiden varrella kiemurtelevia reittejä!

Pyöräilyreittien jatkuva kehitys Levillä tärkeää

Pyöräily Levin alueella on jatkuvan kehityksen kohteena ja kuntaan onkin palkattu hiljattain henkilö kartoittamaan sekä tekemään uusia pyöräilyreittejä maastoon. Hiihtokeskuksessa on kuluvan kesän aikana tehty peruskorjauksia kaikkien Levi Bike Parkin pyöräilyreittien varrella muun muassa puhdistamalla vesiurat, keräämällä kivet ja muut reiteille kuulumattomat asiat pois reiteiltä. Lisäksi reittien varrelta löytyvien kallistettujen mutkien eli bermien huippukunto on varmistettu hiomalla ne takaisin hyvään muotoonsa.

Peruskorjausten lisäksi osa reiteistä uudistuu kokonaan tietyiltä osin ja saadaanpa pyöräilyreittien joukkoon täydennystä myös täysin uusista reiteistä. Blue Groove -reitti uudistuu kesän aikana reitin yläosasta noin kilometrin pituisen kokonaan uuden reitityksen ansiosta. Uudistus helpottaa reittiä tehden siitä samalla entistäkin mielenkiintoisemman tasaisten suorien ja tieosuuksien vähentyessä reitin varrelta.

Lisäksi Blue Groove -reitin varrelta erkaneva, pari vuotta sitten endurokisoissa käytetty reitti valjastetaan Levi Bike Parkin käyttöön. Uuden reitin nimi on Kuru, ja nimensä mukaisesti se kulkee Alpine Training Parkia reunustavan kurun vierustassa sekä pohjassa. Tämä vaikeustasoltaan musta reitti tarjoaa haastetta jopa kokeneemmallekin pyöräilijälle, sillä se on teknisesti vaativa ja paikoin hyvin jyrkkä.

Myös toinen aikoinaan endurokisoissa käytetty, World Cup Redin varrelta poikkeava reitti on kunnostettu alkukesän aikana pyöräilyreitiksi. Reitti kulkee World Cup Redin ja Santa's Cabin -reittien välillä, G1-rinteen poikki metsään ja on vaikeustasoltaan punainen. Reitti on hieman kivinen ja sen takia se tunnetaankin Levi Bike Parkilaisten keskuudessa kutsumanimellä ”rocky road”.

lsr bike park

Levi Bike Parkin väki huolehtii reittien kunnosta ja turvallisuudesta

Päivittäin Levi Bike Parkin porukka huolehtii pyöräilyreittien kunnosta ja turvallisuudesta muun muassa irrottamalla maasta törröttävät kivet, kannot ja oksat sekä nostelemalla irtokivet ja muut reitille kuulumattomat asiat pois pyöräilijöiden tieltä. Myös reittien merkkausten tarkistaminen sekä reittien yleisestä siisteydestä huolehtiminen kuuluu päivittäisiin askareisiin.

Täysin uusia reittejä on teetetty järeämmillä koneilla - sekä kaivinkoneella että pyöräkoneella. Tämän lisäksi kaikki uudet reitit käydään läpi käsin sekä haravalla että lapiolla. Olemassa olevia reittejä puolestaan kunnostetaan pääasiassa käsin lapion, haravan ja rautakangen avulla.

Suunnitelmissa uusia reittejä kaikenikäisille pyöräilijöille

Tulevina vuosina suunnitelmissa on uudistaa World Cup Red sekä World Cup Black -rinteiden yläosissa sijaitsevat reitit. Lisäksi suunnitelmissa on avata Whistler Bike Parkin A-Line -reitistä inspiraatiota ammentanut, hurjimmillekin pyöräilijöille haasteita tarjoava sekä hyppyreitä pullollaan oleva reitti.

Luvassa on pyöräilymahdollisuuksia myös perheen pienimmille. Levi Bike Parkiin suunnitellaan harjoitusaluetta, joka sopii jopa ihan perheen pienimmille aina 3-5 -vuotiaista lähtien. Lisäksi suunnitteilla on muutamia huipulta laskeutuvia, vaikeustasoltaan helppoja reittejä, joita pitkin pystyy pyöräilemään tavallisella maastopyörällä tai esimerkiksi fat bikellä. Suunnitelmissa on, että toinen reiteistä laskeutuisi kohti eturinteitä päättyen Levin keskustan tuntumaan Zero Pointille. Toinen reitti puolestaan kiertäisi etelärinteiden henkeäsalpaavissa maisemissa päättyen takaisin Gondolille.

Uudistuksia tulee kokemaan myös Santa’s Cabin -reitti, joka on uuden West Point -hissin rakennusprojektin ajan suljettu. Rakennusprojektin yhteydessä reitti saa uutta maata aiemmin hieman haastavaksi osoittautuneeseen yläosaansa. Myös vesiurat tehdään reitille kokonaan uusiksi, jotta vältytään keväisten sulamisvesien joutumiselta pyöräilyreiteille.

Alamäkipyöräilyä Levi Bike Parkissa, pidempiä maastoreittejä ympäristössä

Levi Bike Parkin reiteistä löytyy pyöräilyreittejä niin vaativimmalle harrastajalle kuin vasta pyöräilyyn tutustuneelle harrastajalle. Esimerkiksi Blue Groove sekä South Route sopivat loistavasti jopa aloittelevillekin harrastajille, kun taas esimerkiksi World Cup Black tarjoaa haastetta jopa lajia enemmän harrastaneille pyöräilijöille. Huipulle pyörän kanssa voi nousta joko Gondoli2000-hissillä tai eturinteiden Gondoli-hissillä.

Levi Bike Parkin lisäksi Levin alue tarjoaa pidempiä pyöräilyreittejä yhteensä jopa yli sadan kilometrin pituudelta! Pidemmät pyöräilyreitit löydät kootusti kartalta täällä. Onko maasto- tai alamäkipyöräily on vielä uusi tuttavuus, eikä omia välineitä vielä löydy? Ei hätää - vuokraamoistamme saat kätevästi vuokrattua kaikki tarvittavat välineet pyöräilyreiteille suuntaamista varten!

Psst. Nappaa mukaan myös evästä! Pyöräilyreittien varrella sijaitsee useita kotia, joissa voi pysähtyä tauolle ja paistaa vaikkapa makkaraa. Jos eväiden mukana kantaminen ei kuitenkaan houkuttele, pyöräilyreittien varrelta löydät myös Café ZeronGondoliravintolan sekä Draivin.

Huomaathan, että Santa’s Cabin -reitti on suljettuna väliaikaisesti uuden hissinrakennusprojektin ajaksi. Muista kiinni olevista reiteistä pyritään ilmoittamaan reaaliaikaisesti sekä verkossa että sosiaalisessa mediassa.

Tekstiä varten asiantuntemustaan tarjosi Levi Bike Parkin oma Tuomas Uusi-Illikainen.