Kalaonnea
Kalastus on mielentila, tapa olla luonnossa rauhassa. Levillä on poikkeukselliset mahdollisuudet kalaonneen.
TUNTURIT, SUOPURSUT, LAMMET JA JÄRVET vilisevät ohi. Ilta-aurinko värjää suot ja metsät kultaisiksi. Timo Koivisto ohjaa pakettiautoaan pitkin kiemurtelevaa tietä. Hän on pakannut mukaan vavan ja perhot, kahluuhousut ja -kengät.
Olemme lähteneet illaksi kalaan.
Se on helppoa, sillä Levin lähellä on useita maailmanluokan kalastuskohteita. Kalaan voi lähteä ex tempore kesken loman – tai työpäivän jälkeen, niin kuin Timo usein tekee. Joskus hän jää yöksi ja menee suoraan joelta töihin, sitä varten hän on rakentanut autonsa takaosaan pienen laverin.
– Minulle kalastusmatka alkaa jo tästä, kun lähden reissuun. Matka on siirtymistä tilasta toiseen.
Timo kaartaa päätieltä pienemmälle sivutielle, auto heiluu ja renkaat uppoavat kuoppiin. Saavumme pienelle siankärsämöiden kirjomalle niittyaukealle.
Jokea ei näy, mutta sen pauhun kuulee.
Timo avaa viehelaatikon, nostelee värikkäistä langoista, eläinten karvoista ja sulista tehtyjä hyönteisen näköisiä esineitä toistensa tieltä ja valitsee sitten yhden.
– Den vanliga goes banana, hän kertoo nauraen perhon nimen.
Hän kiinnittää sen paikalleen ja vetää kahluuhousut ja -kengät jalkaan.
On aika laskeutua penkereeltä alas joen rantaan.
MUONIONJOEN PINTA välkehtii ilta-auringossa. Vastarannan lehtipuissa näkyy ensimmäisiä merkkejä ruskasta. Ilma tuoksuu vedelle ja ruoholle, puhtaalle.
Timo tarkastelee hetken, miten joki elää, millaisia virtauskohtia se muodostaa, missä kohtaa karikko muodostaa röpelöistä vettä, missä tummempi vesi paljastaa syvänteet.
Veden lukeminen on tärkeää, hän sanoo.
– Sitten jokeen vaan.
Kivet tuntuvat liukkailta jalkojen alla. Virtaava vesi lyö ensin pohkeita vasten, sitten reisiin. Vaikka vesi on kylmää, kahluuhousut pitävät kylmyyden poissa.
Tässä kohdassa koskea vesi on lähes paikoillaan. Sellaista virtauspaikkaa kutsutaan akanvirraksi, ja sellaisista kohdista lohet nousevat vastavirtaan satojen kilometrien vaellusmatkoillaan. Muonionjoelle lohia nousee hyvinä vuosina yli 100 000, mikä tekee siitä yhden Euroopan parhaista lohijoista.
– Levissä on poikkeuksellista se, että lyhyen matkan päässä on monia hyviä kalastuspaikkoja. Voit yöpyä teltassa tai vaikkapa luksusmökissä, palata yöksi kylälle. Muulle perheelle riittää tekemistä, jos vain yksi haluaa kalastaa.
Muutaman kymmenen minuutin päässä Leviltä saa järvistä ja joista lohta, harjusta, taimenta ja rautua. Suvantokohdista myös haukea ja ahventa.
Niiden perässä Timo ajelee kohti kalastusvesiä harva se ilta. Niin hän on tehnyt lapsesta asti. Hänen suvussaan kalastivat kaikki miehet. Aluksi Timo harjoitteli mummolan pihan nurmikolla vavalla, jonka päässä oli painona mutteri. Vasta kun liikkeet sujuivat sen kanssa, siiman päähän pujoteltiin koukku.
TIMOLLE EI OLE TÄRKEÄÄ SE, saako hän paljon kalaa. Tärkeämpää on luonnossa olo, itse kalastamisen hetki – ja se mitä kalastaminen opettaa luonnosta.
– Kalastaessa pitää ajatella kuin kala, Timo sanoo.
Hän tarkkailee veden liikettä, miettii miten kala siellä kulkee, mistä kohtaa virtausta kala pääsee helpoiten nousemaan vastavirtaan. Tai hän katsoo mitkä koski- ja päiväkorennot tai vesiperhoset lentävät veden pinnalla ja valitsee sopivan perhon hyönteisten mukaan.
– Reagoin jatkuvasti siihen, mitä näen ympärilläni.
Kaloja pitää joko houkutella tai ärsyttää. Lohi ei syö vaellusmatkoillaan, eli sitä pitää ärsyttää, Timo kertoo kiinnittäessään hurjan väristä perhoa vapaan. Sillä on tarkoitus ärsyttää lohta ja saada tämä puolustamaan reviiriään.
Ja lohia me olemme tulleet tänään pyytämään.
RANTAPUSIKKO KAHISEE, oksat heiluvat. Muonionjoen rannalle on löytänyt myös Otto Lintunen.
– Upea ilta! Kävisin joka päivä kalastamassa, jos vain kerkiäisin. Perhokalastuksessa on mahtavaa se, että se vie hienoihin luontopaikkoihin, sellaisiin mihin ei ehkä muuten tulisi mentyä, Otto sanoo ja vetää kahluuhousut jalkaansa.
– Ja esimerkiksi aikaisen aamun valo on maaginen.
Perhokalastuksessa on kiehtovaa myös se, että siinä voi kehittyä loputtomasti, Otto sanoo. Voi opetella erilaisia heittotekniikoita, tehdä uusia perhoja, opetella lukemaan luonnon merkkejä paremmin.
Onhan sekin elämys, kun iso kala nappaa kiinni, Timo myöntää. Hän on kahlannut rantaveteen ja osallistuu heiluvien korsien keskellä seisten keskusteluun.
– Sen adrenaliinipiikin muistaa pitkään. Sellaisia onnistumisen tunteita ei tule joka päivä, Otto jatkaa.
Vaikka parhaita kaloja ovat ne, joita ei saa, Timo sanoo. Niihin tiivistyy niin paljon tunnetta.
– Sitä ehtii taistella, väsyttää, ja sitten joutuu luovuttamaan, että no, ei se ollut minun kalani.
Itse kalojakin tärkeämpää miehille on kuitenkin se, että saa olla rauhassa keskellä luontoa. Se on monilta ihmisiltä hukassa, Timo sanoo. Kyky vain olla luonnossa, hiljentää mieli. Usein luonnossa vain pistäydytään, ei tulla osaksi sitä.
Kalastaessa on pakko hiljentää tahtia. Antaa aikaa.
TAIVAS JOEN TOISELLA PUOLELLA on värjäytynyt vaaleanpunertavaksi. Otto nostaa vavan käteensä ja astuu veteen.
– Huolet eivät paljoa paina joella, hän sanoo ja kahlaa virtaan.
Timo kahlaa jo kauempana, nousee ylemmäs virtaan. Aurinko laskee yhä alemmas, ilta on lämmin. Miesten vapojen siimoista lähtee lähes äänetön sihahdus joka kerta kun he heittävät ne uudelleen veteen, kokeilevat onneaan.
Itselläkin heittäminen muuttuu helpommaksi, luontevammaksi. Perho lentää kerta kerralla kauemmaksi, siima muodostaa puhtaamman kaaren.
Vesi liplattaa lahkeita vasten ja kohina täyttää korvat. Tähänhän voisi jäädä koukkuun.
Tunnin ja kahden tunnin ajomatkan päässä Leviltä on monia hyviä kalastuspaikkoja. Pyydä Visit Levin matkailuneuvonnasta lista niistä ja vinkit autiotupien sijainneista tai parhaista telttailupaikoista. Moniin paikkoihin ehtii tehdä myös päivä- tai iltaretken. Voit ostaa samalla myös kalastusluvat ja saat samalla vinkkejä parhaista kalastuspaikoista ja järjestetyistä retkistä.
