Viktoria Mullova ❤ Levi
Mullova-Barley

Viktoria Mullova ❤ Levi

Tähtiviulistin syvä yhteys Leviin.

Kansainvälinen huippuviulisti Viktoria Mullova saapuu Ravintola Tonttulaan, heittää villahuivin pois kaulaltaan ja istahtaa pöytään. Kysyttäessä siitä, kuinka hän perheineen on viihtynyt Levillä, vastaus tulee nopeasti, ilman lisäselityksiä.

– Levi on meille kuin koti, sanoo Mullova.

Viktoria Mullova on tammikuussa 2023 Särestön Kamarikonserttien vieraana, tällä kertaa puolisonsa, sellisti Matthew Barleyn kanssa. Mullova on vuosien varrella esiintynyt säännöllisesti Särestön Kamarikonserttien konserteissa, nyt jo kymmenettä kertaa. Mullova perheineen on ollut erittäin ihastunut Lapin luontoon ja Leviin – heidän mielestään olosuhteet lasketteluun ovat mahtavat. Siksi he palaavatkin Leville todella mielellään aina yhä uudelleen.

– Olemme käyneet täällä useita kertoja, ensimmäisen kerran olin itse Levillä vuonna 1997. Sen jälkeen olemme perheenä viettäneet täällä jouluja, pääsiäistä ja montaa kertaa lomiamme huhtikuun aikana. Parhaat muistomme on juuri täältä. Tämä tammikuu on erittäin hienoa aikaa. Pidämme kylmyydestä ja pakkasesta, lumen määrästä sekä tästä luonnon kauneudesta, sanoo Mullova.

Venäläinen viulisti Viktoria Mullova opiskeli Moskovan keskusmusiikkikoulussa ja Moskovan konservatoriossa Leonid Koganin johdolla. Hänen poikkeuksellinen lahjakkuutensa sai kansainvälistä huomiota hänen voitettuaan Jean Sibelius -viulukilpailun vuonna 1980 sekä kansainvälisen Tšaikovski-kilpailun vuonna 1982. Siitä lähtien Viktoria Mullova on esiintynyt maailman parhaiden orkesterien ja kapellimestarien kanssa sekä suurilla kansainvälisillä festivaaleilla.

Tähtiviulisti Viktoria Mullova asuu perheineen Lontoossa, jossa elämä on hyvin kiireistä. On ollut hyvin lähellä, että heidän perheensä kotiosoite olisikin ollut Levillä.

– Mietimme vakavissamme 20 vuotta sitten, että muuttaisimme tänne asumaan pysyvästi. Niin paljon pidämme Levistä. Joudumme työmme puolesta matkustamaan paljon ja täältä on pidempi matka lähteä työreissulle sekä lomille, joten se jäi haaveeksi. Levin lomillamme vietämme ihania perhehetkiä lasketellen, pelejä pelaten ja olemme hyvin kiireettömiä, sanoo Mullova.

Kun haastattelu Mullovan kanssa on ohi ja astumme Ravintola Tonttulasta ulos pakkaseen, hän henkäisee syvään, katsoo ensin taivaalle ja sen jälkeen ympärilleen.

– Rakastan tätä. Olemme jälleen nauttineet täällä olosta ja Hotelli Taivaanvalkeat, jossa majoitumme, on upea paikka perheelle, sanoo Viktoria Mullova ennen kuin hän lähtee takaisin perheensä luo.