Säilölumi ja sen tuomat positiiviset vaikutukset
Lumen säilöntä on tullut tärkeäksi osaksi hiihtokeskusten lumi-infrastruktuuria. Säilölumen avulla voimme tarjota asiakkaillemme laskettelu- ja hiihtokauden avauksen jo lokakuussa. Eturinne palvelee heti kauden alussa niin laskettelijoita kuin alppiryhmiä sekä parkissa freestylelajien harrastajia. Lasku- ja hiihtokausi jatkuu aina toukokuun puoleen väliin.
Säilölumi otettiin Levillä käyttöön vuonna 2016, jotta pysyttiin varmistamaan Levin maailmancupin lumivarmuus ja kisan läpivienti. Ensimmäiset säilölumikasat Levi Black –rinteeseen tehtiin keväällä 2016 ja kaikki meni odotusten mukaan. Pari viikkoa ennen kilpailua säilötty lumi levitettiin rinteeseen ja kilpailu saatiin vedettyä kunnialla läpi. Hiihtokeskus oppi paljon ensimmäisestä lumensäilöntävuodesta. Lumikasojen paikkaa rinteessä muutettiin seuraavalle vuodelle ja samalla alkoi myös lumikasojen suojapeitteiden tutkiminen. Minkälainen suojapeite estäisi lunta sulamasta vielä paremmin?
Tätä nykyä hiihtokeskus säilöö lunta Levin maailmancupin lisäksi myös Eturinteille lokakuun alun laskettelukauden sekä Koillisrinteille hiihtokauden avausta varten. Säilölunta on hyödynnetty myös kesäkuussa, kun Kesäparkki on palvellut freestylelaskijoita Gondolihissin luona.
Lumen säilönnän tekniikka
Lumi tehdään tammikuun lopulla / helmikuun puolessa välissä lumitykkien avulla, silloin kun mahdollisimman kylmää. Näin vettä ja energiaa tarvitaan mahdollisimman vähän. Tämän jälkeen lumi levitetään rinnepohjaksi ja turvallisuus syistä hieman rinteen ylikin, ettei rinteeseen muodostu jyrkkiä seiniä.
Vapun jälkeen, kun hiihtokeskus suljetaan, lumi kerätään rinteestä rinnekoneita käyttäen isoiksi kasoiksi eri puolille tunturia. Kaivinkone muotoilee kasojen sivut, jotta niistä tulee särmikkäitä, tiiviitä paketteja. Tämän jälkeen alkaa peittäminen.
Alkuvuosina lumikasat peitettiin paksuilla rakennushuovilla. Aurinkoa pois heijastavat valkoiset huovat olivat kustannustehokas tapa, sillä niitä voitiin käyttää uudestaan ja ne olivat myös ympäristöystävällisiä. Säilöntäteknologian kehittyessä hiihtokeskus investoi vuonna 2020 uusiin säilöpeitteisiin, joiden ansiosta lumihävikki laski reilusta 30 prosentista jopa 5 prosenttiin. Uudella Finnfoam-eristeisiin perustuvalla järjestelmällä on erittäin merkittävät ekologiset ja taloudelliset vaikutukset. Perinteisillä lumen säilöntään käytetyillä menetelmillä kesän lämmön aiheuttama lumen hävikki on noin 20 - 60 %.
Kun syksy ja viileät kelit koittavat, säilöpeitteet riisutaan kasojen päältä pois kaivinkonetta ja sen terärullaa käyttäen. Yhden säilölumikasan avaamiseen peitteistä menee noin puolipäivää. Säilöpeitteet varastoidaan rullina odottamaan seuraavaa kevättä. Lumikasat levitetään lumitamppareiden avulla rinteisiin sekä ladulle. Kaikkien lumikasojen levittämiseen kuluu noin viikko.
Lumen säilönnän ympäristönäkökulma
Lumen säilöntä on erityisesti ympäristöystävällinen teko, sillä talven lumien hyödyntäminen seuraavalla kaudella vähentää lumetuksen tarvetta alkukauden lämpöisemmissä olosuhteissa. Näin voidaan säästää suuri määrä sekä vettä että energiaa lumetuksen alkaessa.
Lue lisää lumen salaisuudesta ja sääolosuhteista.
Säilötyn lumen määrän kehitys Levillä:
2016 keväällä Levi Black –rinteeseen säilöttiin lunta ensimmäisen kerran 30 000 kuutiota alppihiihdon maailmancup -kisoja varten.
2017 keväällä hiihtokeskus säilöi lunta 40 000 Levin maailmancup -kisoja varten.
2018/2019 kaudelle säilöttävän lumen määrä kasvoi 70 000 kuutioon, kun lumen säilömistä laajennettiin myös Eturinteille, jotta laskettelukausi saatiin avattua jo lokakuussa.
2020/2021 kaudelle säilöttiin lunta 150 000 kuutiota lokakuun laskettelu- ja hiihtokauden avausta sekä marraskuun alppihiihdon Levin maailmancupia varten. Lumivarastot sijaitsivat Levi Black-rinteessä, Eturinteellä sekä Koillisrinteellä.
2022 keväällä lumikasojen tilavuus oli yhteensä 145 000 m3. Lumivarastot sijaitsivat Levi Black-rinteessä, Eturinteellä sekä Koillisrinteellä.
2023 keväällä lumikasojen tilavuus oli yhteensä 200 000 m3. Lumivarastot sijaitsivat Levi Black-rinteessä, Eturinteellä sekä Koillisrinteellä.